Pääkirjoitus: Pienet askeleet vievät kohti kasvisruoan lisäämistä - Puheenvuoro - Valkeakosken Sanomat

Pienet askeleet vievät kohti kasvisruoan lisäämistä – Sekä koulunkäynnin että ilmaston vuoksi tärkeintä on, että ruoka syödään

8.5.2019 8:00

Kouluruoka ja kasvisruoka. Molemmat herättävät voimakkaita tunteita. Kouluruuasta on ihan jokaisella mielipide, ja monella meistä mielipide on muodostunut jo vuosikymmeniä sitten. Eikä se ole siitä muuttunut, vaikka kouluruoka on nykyään aivan toista kuin edes vuosikymmen tai pari sitten. Myös kasvisruoka on muuttunut. Se kasvisruoka, mitä koulussa nyt tarjotaan, on kovin erilaista kuin esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos