Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt koronaohjeitaan. THL kertoo, että koronavirukseen kannattaa suhtautua kuten muihinkin hengitystieinfektioihin. Juuri koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei enää ole tarvetta, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg tiedotteessa.
Koronaviruksen aiheuttamaa tautia ei useinkaan voi erottaa muista hengitystieinfektioista oireiden perusteella. Lievää koronavirusinfektiota hoidetaan samalla tavoin kuin tavallista flunssaa. Jos yleisvointi laskee tai oireet ovat vakavia, on syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon kuten aina muidenkin sairastumisten kohdalla.
”Riskiryhmiin kuuluvien kannattaa matalalla kynnyksellä olla yhteydessä omaan terveydenhuoltoonsa”, Hannila-Handelberg sanoo.
Aiemmin suositeltiin, että koronaan sairastunut välttäisi kontakteja viisi vuorokautta oireiden alusta. Nyt THL neuvoo, että voi toimia kuten tavallisen flunssan ja nuhakuumeen kanssa: arkeen voi palata, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet.
”Hengitystieinfektioon sairastuneena on hyvä jäädä kotiin lepäämään. Töihin, kouluun ja päiväkotiin voi palata, kun oireet ovat selvästi vähentyneet ja mahdollinen kuume on poissa. Lapsen kohdalla on hyvä odottaa, että lapsi jaksaa osallistua opetukseen tai varhaiskasvatuksen toimintaan. Työpaikat voivat antaa omia ohjeistuksia”, Handelberg sanoo THL:n tiedotteessa.
Tartuttavuus vähenee nopeasti
Virusinfektioissa tartuttavuus vähenee nopeasti oireiden alkamisen jälkeen. Jälkinuha tai -yskä voi jatkua pitkäänkin, eikä se THL:n mukaan estä paluuta esimerkiksi töihin, kouluun ja päiväkotiin.
Vaikka perheessä olisi koronatartunta, voivat muut perheenjäsenet mennä normaalisti esimerkiksi töihin, kouluun, päiväkotiin ja harrastuksiin, jos he itse ovat oireettomia.
Koronan kotitestejä voi edelleen käyttää halutessaan. Terveydenhuollossa koronatestejä tehdään THL:n mukaan vain rajatusti muun muassa oireisille vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluville.
Influenssaepidemia on alkanut, RS-virusta paljon
THL kertoo, että Suomessa liikkuu tällä hetkellä runsaasti eri hengitystieinfektioita. Influenssaepidemia on alkanut, ja RS-viruksen aiheuttamia tautitapauksia on paljon. Koronatilanne on vakaa, mutta virusta kiertää väestössä edelleen runsaasti.
Koronalta, influenssalta ja muilta hengitystieinfektioilta voi suojautua samoin keinoin. THL neuvoo ottamaan suositellut rokotukset, sairastamaan kotona, pesemään kädet, yskimään ja aivastamaan hihaan, käyttämään tarvittaessa maskia ja pitämään etäisyyttä sekä huolehtimaan ilmanvaihdosta.
”Tärkeää (hengitystieinfektioiden) ehkäisyssä on, ettei lähde sairaana esimerkiksi kyläilemään jouluksi. Itse kukin voi näin suojata etenkin riskiryhmiä kuten vanhuksia”, sanoo Hannila-Handelberg.
THL on päivittänyt verkkosivujensa koronasisältöjä muiden infektiotautien sivuja vastaaviksi.