Näissä paikoissa altistumisia on todettu Pirkanmaalla viikolla 47 - Koronavirus - Valkeakosken Sanomat

Viikoittain noin 500 ihmistä määrätään karanteeniin Pirkanmaalla – Näissä paikoissa on todettu altistumisia tällä viikolla

Pirkanmaalla on parhaimmillaan ollut karanteenissa jopa tuhat ihmistä. Kuluvan viikon aikana maakunnassa on ilmennyt useita mahdollisia altistumistilanteita koronavirukselle. Kokosimme listan paikoista, joissa mahdollisia altistumisia on tapahtunut.

Pirkanmaalla muun muassa Sammon päiväkodissa sekä Kankaantaan ja Lempoisten kouluissa asetettiin tällä viikolla koronavirukselle mahdollisesti altistuneita karanteeniin.­­

20.11. 10:00

Tällä viikolla useat koulut ja oppilaitokset ovat kertoneet tiloissaan tapahtuneista mahdollisista altistumisista koronavirukselle. Lisäksi mahdollisia altistumisia on todettu ainakin yhdessä ravintolassa ja tanssipaikassa.

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoo, että viime viikolla karanteenissa oli Pirkanmaalla viitisensataa ihmistä. Myös tällä viikolla karanteenissa on Syrjäsen arvion mukaan satoja ihmisiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset