Sääksmäen seurakunta kertoi tällä viikolla, että monen haave on juuri toteutunut. Tyhjän sylin muistokivi otettiin käyttöön Valkeakosken hautausmaalla. Aloitteen tästä muistokivestä on seurakunnassa tehnyt diakoniatiimi. Vastaavia muistokiviä on useilla eri paikkakunnilla sijaitsevilla hautausmailla.
Seurakunta kertoo tiedotteessa, että tyhjän sylin muistokivi on tarkoitettu muistelu- ja hiljentymispaikaksi ihmisille, jotka surevat lapsettomuutta, keskenmenoa, raskauden keskeytystä, lapsen kuolemaa tai muuten tyhjää syliä. Tällainen suru on usein piilossa itkettyä, eikä sen läpikäymiseen aina löydy oikealta tuntuvaa paikkaa tai tilaa. Muistokivi on surun, kaipauksen ja lohdun paikka.
Muistokiven idea on tehdä surusta konkreettista. Sinne voi viedä leikkokukkia, sytyttää kynttilän ja saada hetkeksi lohtua.
Tyhjän sylin muistokivelle on Valkeakoskella ”istahtanut” hopeanvärisiä perhosia. Sankarihauta-alueesta katsoen paikka on sen takana. Kuvassa taustalla näkyykin sankarihautamuistomerkin jalustan takaosaa.
Muistokiven ääressä pidettiin lyhyt tilaisuus, johon osallistuivat kirkkoherra Timo Waris, diakoniatiimin edustajia ja käytännön työn tehneitä hautaus- ja kiinteistötiimin edustajia. Tilaisuudessa laulettiin virsi Jumalan kämmenellä, Timo Waris piti puheen ja rukouksen ja diakoniatiimiläiset lukivat runoja.
Seurakunnan tiedotteen mukaan kaunista paikkaa voi käyttää myös muuhun hiljentymiseen.
Äitienpäivän aattona, lauantaina 13. toukokuuta vietetään lapsettomien lauantaita. Kulunut viikko on nimetty lapsettomien Simpukka-viikoksi. Lapsettomien yhdistys Simpukka Ry, jonka kotipaikka on Tampereella, edistää tahattomasti lapsettomien asemaa ja hyvinvointia. Yhdistys on perustettu jo vuonna 1988. Yhdistyksestä saa aiheesta tietoa sekä tukea. Se järjestää myös tapahtumia.
Tahaton lapsettomuus on yleistä, sillä joka viides hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden Suomessa.