Uusia kavereita, suuri koulu, uudet luokat ja niiden tuoma jännitys. Moni on uuden edessä, kun Valkeakosken suurimman koulun Roukon yhtenäiskoulun reilut 150 seiskaluokkalaista aloittaa syksyllä opintonsa. Osalle rakennus on jo tuttu aiemmilta kouluvuosilta, osa tulee isoon kouluun nyt ensimmäistä kertaa.
Katso kuvat tapahtumasta: Yli 150 tulevaa seiskaluokkalaista vanhempineen kutsuttiin tutustumaan Roukon yhtenäiskouluun
Osalle tulevista seiskaluokkalaisista rakennus on tuttu jo aiemmilta vuosilta koulupolulla. Osa tulee Valkeakosken suurimman koulun opiskelijaksi nyt ensimmäistä kertaa. Koulun ja nuorisotoimen väki haluavat varmistaa, että tutustuminen alkaa jo nyt, ja tieto kulkee niin oppilaalle kuin heidän huoltajilleenkin.
Jote (vas.) ja Aleksi Lindberg viettivät aikaa vanhempainyhdistyksen kahvilassa. Aleksilla on ollut mukava viimeinen vuosi alakoulussa ja yläkoulusta hän odottaa uusia kavereita.