Katuruokaa tarjolla tänä vuonna Koskikaran edustalla – Katso tästä kootusti vapun tapahtumat Valkeakoskella

Minttu Mukkala pääsi ensimmäistä kertaa ketjukarusellin kyytiin vuoden 2022 katuruokatapahtuman tivolin yhteydessä. Tänä vuonna katuruokakojut ja tivoli nousevat Kauppatorille.

| Päivitetty

Vapun juhlinta levittäytyy tänä vuonna toden teolla Valkeakosken ydinkeskustaan, sillä Street Food -katuruokatapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Kauppatorilla liikekeskus Koskikaran edustalla.

Ruokakojut palvelevat vappuaattona sunnuntaina kello 11–21 ja vapunpäivänä maanantaina 1. toukokuuta kello 11–18.

Katuruokatapahtuman järjestäjä Katja Sokka kuvailee, että tapahtuma muistuttaa hyvin paljon viime vapun vastaavaa, vain paikka on nyt uusi.

”Tivoli siirtyy Street Foodin kanssa torille, ja tarjonta on monipuolista samalla tavalla kuin aiemmissa katuruokatapahtumissa”, Sokka sanoo.

Viime vuonna ruokaa myytiin kanavan etelärannalla, jossa on nyt Ankanuiton järjestäjien omia myyntikojuja.

Ruuanmyynnin takia osa Kauppatorin parkkipaikoista on pois pysäköintikäytöstä vapunaattona ja vapunpäivänä. Aattona ennen tapahtumaa parkkipaikka on kokonaan suljettuna sen aikaa, että myyjät saavat kojunsa pystyyn ja ruuat valmistumaan.

Street food -tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa vappuna. Elokuussa katuruokatapahtumaa on järjestetty vuodesta 2020 alkaen.

Uusia ja vanhoja perinteitä Valkeakosken vapussa

Street food -katuruokatapahtuma

Ruokakojuja Kauppatorilla Valkeakosken ydinkeskustassa 30.4. kello 11–21 ja 1.5. kello 11–18. Lapsille pieni tivoli.

Tehtaan tyttöjen muistokäynti

Valkeakosken työväenjärjestöt tekevät perinteisen muistokäynnin 1918 tehtaan tyttöjen muistomerkille Hauhon Mustilaan 30.4. Valkeakoskelta järjestetään ilmainen bussikuljetus, joka lähtee kello 12 Valkeakosken linja-autoasemalta. Matkaan lähtee yksi bussi, joka täytetään saapumisjärjestyksessä. Tilaisuus alkaa klo 12.45 Hauholla, Luopioistentie 1156, Hämeenlinna.

Ohjelmaan kuuluu muun muassa kirjailija Anneli Kannon sekä Valkeakosken Kaupunginteatterin johtajan Minna Kankaan puheet.

Valkeakosken soittokunnan vappukonsertti

Valkeakosken soittokunnan perinteinen vappuaaton konsertti järjestetään sunnuntaina 30.4. kello 15 Valkeakosken liikuntahallissa. Konsertissa kuullaan vajaan puolentoista tunnin mittainen ohjelmisto, johon kuuluu suurelle puhallinorkesterille sävellettyjä ja sovitettuja teoksia, kuten Leroy Andersonin Serenata, Jay Chattawayn Odyssey, sekä Frank Ericksonin Overture Jubiloso. Konsertissa kuullaan lisäksi elokuva- ja musikaalisäveliä sambarytmejä ja Elvistä unohtamatta. Soittokunnan vappukonsertteihin on alusta lähtien kuulunut myös paljon toivottuja yhteislauluja. Niitä luvataan yleisölle tälläkin kertaa.

Valkeakosken soittokunta on saanut riveihinsä uusia soittajia, ja niinpä sunnuntain konsertissa lavalla on yli kolmenkymmenen soittajan kokoonpano. Väliajattoman konsertin johtaa soittokunnan kapellimestari Lauri Lehtonen.

Konsertti on maksullinen.

Työväen vappujuhla

Valkeakosken työväen vappujuhlaa vietetään vapunpäivänä maanantaina 1.5. Lepänkorvan puistossa kello 12. Juhlapuhujina ovat Joni Kumlander (sd.) ja Anna Kontula (vas.). Ohjelmaan kuuluu musiikkia ja tekemistä myös lapsille.

Ankanuitto

Tuoreempi koskilainen perinne on Ankanuitto, joka järjestetään jälleen Putaansillan ja Isonsillan välillä. Ankanuitto on tänä vuonna myös osa Valkeakosken kaupungin 100-vuotistapahtumia.

Seurat pystyttävät vappukioskinsa kanavan rantaan vappuna noin puolen päivän aikaan. Varsinainen jännityshetki koittaa kello 15, jolloin Putaansillalta pudotetaan 9 000 numeroitua ankkaa kanavaan. Palkintojärjestys on numerojärjestys maalissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos