Valkeakosken soittokunnan perinteinen vappuaaton konsertti järjestetään sunnuntaina 30. huhtikuuta kello 15 Valkeakosken liikuntahallissa.
Soittokunnalta kerotaan, että ohjelmassa on vajaan puolentoista tunnin mittainen ohjelmisto, johon kuuluu suurelle puhallinorkesterille sävellettyjä ja sovitettuja teoksia, kuten Leroy Andersonin Serenata, Jay Chattawayn Odyssey, sekä Frank Ericksonin Overture Jubiloso.
Konsertissa kuullaan lisäksi elokuva- ja musikaalisäveliä sambarytmejä ja Elvistä unohtamatta.
Soittokunnan vappukonsertteihin on alusta lähtien kuulunut myös paljon toivottuja yhteislauluja. Niitä luvataan yleisölle tälläkin kertaa.
Valkeakosken soittokunta kertoo saaneensa riveihinsä uusia soittajia, ja niinpä sunnuntain konsertissa lavalla on yli kolmenkymmenen soittajan kokoonpano. Väliajattoman konsertin johtaa soittokunnan kapellimestari Lauri Lehtonen.