Kummeli lähtee kiertueelle ensimmäistä kertaa 12 vuoteen – Mukana Valkeakosken terveyskeskuksen ronski ylilääkäri

Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue järjestetään syksyllä, ja mukana on alkuperäisen Kummeli-ryhmän lisäksi Kummeli esittää: Kontio & Parmas -sarjan ”valkeakoskelainen” hahmo. Tässä jutussa perustajajäsen Heikki Silvennoinen kertoo, mitä kiertueen nimi tarkoittaa ja mitä fanit voivat odottaa.

Heikki Hela, Heikki Silvennoinen ja Timo Kahilainen nähdään Kummelien jäähyväiskiertueella, joka järjestetään loppuvuodesta 2023. Kiertueella ovat mukana myös Kaisa Hela ja Olli Keskinen.

Eihän siitä ole kuin 12 vuotta, kun Kummelit kävivät edellisen kerran kiertueella. Nyt yksi Suomen suosituimmista huumoriryhmistä kerää jälleen orkesterinsa ja kamansa kasaan ja suuntaa tien päälle.

Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue järjestetään syksyllä marras–joulukuussa. Kummelin perustajajäsen Heikki Silvennoinen kertoo, että kiertueen nimestä huolimatta ryhmä eivät välttämättä ole heittämässä hyvästejä faneilleen. ”Se on sitä meidän huumoria tuo ensimmäinen jäähyväiskiertue. Tämä nyt oli tämmöinen vitsi. Ei me koskaan oikeastaan olla tiedetty, jatketaanko jotain juttua. Ajattelimme, että tehdään toi rundi ja pistetään sen nimeksi ensimmäinen jäähyväiskiertue. Jos tehdään vielä toinen niin katsotaan sitten. Kummeli-ryhmän kanssa ei ole oikein koskaan kiveen hakattu mitään.”

Mikä?

Kummeli

Suomen tunnetuimpia komediaryhmiä. Perustettu vuonna 1991. Juuret Kangasalla ja Tampereella.

Pääosanäyttelijät ja tunnetuimmat jäsenet Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Heikki Hela. Alkuperäisen tv-sarjan luojiin kuuluvat myös Olli Keskinen ja Matti Grönberg.

Kummeli-televisiosarjaa esitettiin Yle TV2:lla kolmen pilottijakson ja kuuden tuotantokauden verran vuosina 1991–2004. Lisäksi paljon muuta tuotantoa: elokuvia, kiertueita, teatteria, cameoita sekä eri nimillä kulkeneita tv-sarjoja.

Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue järjestetään marras–joulukuussa 2023.

Alkuperäisen Kummeli-ryhmän eli Silvennoisen, Timo Kahilaisen, Heikki Helan ja Olli Keskisen lisäksi kiertueella nähdään Kaisa Hela. Hänet tunnetaan muun muassa Kontio & Parmas -televisiosarjasta, roolistaan Valkeakosken terveyskeskuksen ronskina ylilääkäri Sirkkana.

Mitä fanien sitten kannattaa odottaa? ”Kyllä se varmaan on jengillä tiedossa, mitä sieltä tulee”, Silvennoinen sanoo.

”Varmana joitain vanhoja hahmoja meidän on pakko sinne ottaa. Jos Kahilainen jaksaa vielä karjua, niin Speedy ja Saku. Kaisa Hela on mukana, hänellä on varmaan jotkut aivan omat vääntönsä sitten.”

Jollain tavalla huvittavaa

Silvennoisen mukaan kiertue tulee kiertämään Keski- ja Etelä-Suomessa. Hän kertoo, että kiertueelle lähtö tuntuu ”ihan hauskalta.”

”Olemme pari palaveria pitäneet siitä. Tuntuu jollain tavalla huvittavalta se, että mitä hahmoja siellä vedetään ja mitä uusia juttuja vedetään. Ryhmä on ollut innoissaan kiertueen suunnittelusta.”

Kummeli-televisiosarja syntyi kokeiluvideoiden perusteella. Videot päätyivät keväällä 1991 Yle TV2:n ohjaaja Matti Grönbergin nähtäväksi, joka innostui näkemästään. Televisiossa esitettyjä Kummelia tehtiin yhteensä 49 jaksoa vuodesta 1991 vuoteen 2004. Jaksoissa esiintyi noin 700 eri hahmoa.

Kummelit juhlivat 30-vuotisjuhlaansa vuonna 2021. Juhlavuoden kunniaksi ryhmä teki erikoispitkän jakson, joka esitettiin Yle TV2:lla 1. marraskuuta 2021. Kyseessä oli Kummeli-sarjan 50. jakso.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos