Valkeakosken kaupunki on mukana Ylen miljoona roskapussia -kampanjassa, jonka tarkoituksena on kerätä Suomessa yhteensä miljoona pussillista roskia.
Valkeakosken Sanomien lukija kysyy, minne roskat voi viedä, jos syystä tai toisesta niitä ei halua viedä omaan jäteastiaan.
Onko Miljoona roskapussia -kampanjassa kerätyille roskille osoitettu paikkaa, minne niitä voi viedä, Valkeakosken kaupungin ilmastoasiantuntija Ossi Kekki?
”Kaupunki on julkaissut verkkosivuillaan kartan, mihin on merkattu kaupungin suurimmat roskasäiliöt. Isoin roskasäiliö on Wareenan luona, lisäksi roskiksia on Lepänkorvassa, Waltikan venerannassa, Apian venerannassa ja Sointulan venerannassa. Näitä isoimpia astioita yritetään tyhjentää sen verran usein, etteivät ne pääse täyttymään.”
”Jos vapaaehtoiset kaupunkilaiset haluavat järjestää isomman siivoustapahtuman, missä kertyy paljon roskapusseja, voi kaupungin kanssa sopia pussien jättämisestä tiettyyn paikkaan siten, että kaupunki hakee pussit pois. Asiasta voi kysyä tarkemmin puistopuutarhuri Terhi Nuutilalta. Kaupunki voi myös lainata isommille keräysporukoille keräyspihtejä ja antaa roskapusseja. Kerääjien ei tarvitse olla varsinaisesti mikään järjestäytynyt yhdistys, vaan porukka voi olla vapaamuotoinen. Keräyspihtejä ei kuitenkaan lainata aivan yksittäisille henkilöille.”
Lepänkorvan puistossa järjestettiin siivoustalkoot keskiviikkona. Miten tapahtuma meni?
”Paikalla oli ihan mukavasti ihmisiä. Kaupunki toi mukanaan keräyspihtejä ja tarjolla oli myös kahvia ja mehua. Mukana oli kymmenkunta vanhusneuvoston aktiivia, yksittäisiä ihmisiä sekä Ulvajanniemen entiset nuoret. He muistelivat, miten heidän nuoruudessaan järjestettiin roskienkeräystalkoita, minne Säteri sponsoroi eväät.”
”Keräsimme kaikkiaan 35 roskapussillista roskia."
Onko kaupungille tulossa vielä uusia yhteisiä roskienkeräystalkoita?
”Kaupunki ei järjestä enää keräystalkoita, mutta kannustamme yhdistyksiä ja vapaaehtoisia lähtemään roskia keräämään. Esimerkiksi 4H on lähtenyt hyvin mukaan keräykseen, samoin vanhusneuvosto. Myös Facebookissa Valkeakoski ajan hermoilla -ryhmässä on suunniteltu roskienkeräystalkoita. Isommille porukoille kaupungilta voidaan lainata pihtejä. Tietysti tsemppaamme kaikkia mukaan keräämään roskia. Miljoonan roskapussin keräystavoitteen lisäksi käymme paikallisesti kilpailua siitä, missä Etelä-Pirkanmaan kunnassa kerätään eniten roskapusseja, Valkeakoskella, Akaalla, Urjalassa vai Pälkäneellä.”
Oikaisu: Juttuun on korjattu Lepänkorvan puiston siivoustalkoiden viikonpäivä. Talkoot järjestettiin keskiviikkona 19. huhtikuuta, ei torstaina, kuten jutussa ensin sanottiin.
Fakta
Miljoona roskapussia
Ylen kampanjan tavoitteena on kerätä miljoona roskapussia kahden kuukauden aikana.
Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa keräämällä roskia ja kirjaamalla kerätyt roskapussit laskuriin oman paikkakunnan kohdalle. Laskuri löytyy verkosta osoitteesta yle.fi/miljoonaroskapussia.
Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua, eikä roskapussien kokoa ole säädetty.
Roskien keräämisestä voi tehdä somepäivityksiä ja käyttää näissä hashtageja #MiljoonaRoskapussia, #ValkeakoskiSiistiksi ja #MiljoonaRoskapussiaValkeakoski.