Säässä tapahtuu jyrkkä äkkikäänne sunnuntaina – Pirkanmaalla yhä mahdollisuus lumisateelle

Alkuviikko on epävakaa. Ennusteet eivät vielä ylety vappuun asti.

Tampereella on viime päivinä saatu kylpeä auringossa. Keväinen, selkeä ja lämmin sää jatkuu sunnuntaihin saakka. Torstaina 20. huhtikuuta Valkeakosken keskustaan on ilmestynyt jo jäätelökioski.

Suomessa voi nyt monin paikoin nauttia tavanomaista lämpimämmistä päivistä.

Pirkanmaalla lämpötila liikkuu noin 15 asteen tuntumassa. Ylimmillään voidaan yltää 16–17 asteeseen. Lämpötila liikkuu samassa haarukassa myös muualla lukuun ottamatta aivan rannikkoa merituulen vuoksi.

Päivystävä meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitokselta kertoo, että torstain lisäksi upea kevätsää jatkuu perjantaina ja lauantaina. Pirkanmaalla päivät ovat viime päivien tapaan aurinkoisia.

Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ruohikkopalovaroituksen. Kuivuuden vuoksi ruohikkopalojen vaara on suuri ja tuulen puhaltaessa palot voivat levitä erittäin nopeasti. Varoitus on annettu koko loppuviikoksi.

Ehkä jopa lunta

Sunnuntaina säässä tapahtuu kuitenkin käänne, kun lounaasta saapuu matalapaine.

”Silloin alkaa olla vähän pilvisempää, ja sunnuntai-iltana satelee ehkä päivää enemmän vettä. Samoin maanantaina”, Laakso sanoo. ”Katupölyn kannalta on hyvä, että sadetta tulee. Sitä on ollut ihan tarpeeksi.”

Lue lisää: Raju muutos säähän: sunnuntaina Pirkanmaalla voi sataa lunta – ”Tuntuu takatalvelta, kun tarvitsee kaivaa talvitakki esiin”

Jo aiemmin on ennustettu, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Pirkanmaalle voisi olla luvassa jopa lunta. Laakson mukaan tämä on yhä mahdollista, vaikkakin matalapaineen reitissä on vielä epävarmuutta eikä ennustettavuus ole kovin hyvä.

”Mutta kyllä yön aikana voi luntakin tulla. Äkkiä se kuitenkin muuttuu sitten vedeksi.”

Luvassa sateita

Ensi viikko näyttää ennusteissa epävakaiselta.

”Lämpötila on vajaa kymmenen astetta, jos oikein satelee. Jos on oikein pilvistä, lämpötila voi jäädä lähelle viittä astetta”, Laakso sanoo. ”Pirkanmaalla voi tulla sadetta runsaammin.”

Vapun säästä on Laakson mukaan vielä liian aikaista sanoa mitään. Siitä saadaan tarkempaa tietoa ensi viikon alusta lähtien.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos