Valkeakoskelaisella teatteriammattilaisella on nyt tutkintotodistus taskussa – Viimeksi Henna Valkeamäen on televisiossa nähnyt Munkkivuori-sarjassa
Valkeakosken kaupunginteatterin Kolme iloista rosvoa -näytelmän ohjaaminen oli Henna Valkeamäen lopputyö Turun taideakatemian. Nyt hän on vastavalmistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja.
Henna Valkeamäki on mukana monessa. Kolme iloista rosvoa oli hänen lopputyönsä Turun taideakatemiaan. Jatkossa hän on apulaisohjaajana Veriruusut-näytelmässä. Kuva: Juhani Valli
Valkeakosken kaupunginteatteri on monelle kuin oma koti. Henna Valkeamäki sukelsi kaupunginteatterin maailmaan yksitoista vuotta sitten, kun perhe muutti Valkeakoskelle.
Toki esittävä taide kiinnosti jo pienenä. Kuusivuotiaana vaellus siihen alkoi. Juuret taiteen tekemiselle ovat lähtöisin tanssista ja musiikista. Laulu ja pianonsoitto tulivat Valkeamäelle tutuiksi jo kotona.