Tänä vuonna satavuotista taivaltaan juhlistava Valkeakoski on saanut oman juhlaoluen. Oluen on tilannut K-Citymarket Valkeakoski.
Kauppias Erkki Kuivajärvi kertoo, että Valkeakoski 100 -olut on saanut lentävän lähdön. Helmikuun alussa valikoimaan tullutta olutta on myyty jo kaksi lavallista, ja kolmas lava tulee ensi viikolla. ”Tuote ylitti kaikki odotukset”, Kuivajärvi kehaisee.
Kauppiaan mukaan idean kehittely lähti liikkeelle, kun kaupunki toivoi erilaisia yhteisöjä ja yrityksiä osallistumaan juhlavuoden viettoon omalla tavallaan. Samaan aikaan myös Etelä-Savossa sijaitseva Karvilan panimo oli yhteydessä ja ehdotti yhteistyötä kaupungin satavuotisjuhlan tiimoilta. Kuivajärvi kysyi kaupungin mielipidettä, ja kun kaupungilla ei ollut asiaan vastaansanomista, hän laittoi tilauksen eteenpäin.
Käytännössä kyseessä on Karvilan panimon Classic Lager -olut, johon on tehty oma Valkeakoski 100 -etiketti. Karvilan panimon Heidi Karvinen kuvailee olutta ”helposti juotavaksi, maukkaaksi vaaleaksi lageriksi”.
Kuivajärven mukaan viime vuosien ilmiö juomapuolella ovat olleet juuri pienpanimotuotteet. Olutta ei enää osteta suurissa pakkauksissa, vaan kotiin ostetaan ennemmin muutama pienpanimo-olut maisteltavaksi.
Oluen on valmistanut Karvilan panimo.
Kuivajärvi on tarjonnut tuotetta myyntiin myös muualle Valkeakoskelle, ja olutta onkin tulossa tarjolle joihinkin paikallisiin pubeihin ja ravintoloihin.
Kuivajärven mukaan Valkeakoski 100 -olut voidaan pitää valikoimissa niin kauan aikaa, kun sille on kysyntää. Haaste on, että olutta pitää tilata aina lavallinen kerrallaan, eli sitä pienemmissä erissä kauppa ei juomaa saa.