Valkeakosken kaupunki on julkaissut tulevan kesän vesistöviikon ohjelman. Teemaviikko kuuluu Valkeakosken 100-vuotisjuhlavuoteen.
Vesistöviikon avulla kaupunki haluaa nostaa esille Mallasveden ja Vanajaveden merkitystä Valkeakoskelle niin vapaa-ajan, teollisuuden kuin kaupungin kehityksen näkökulmasta.
Tapahtuman aikana pääsee tutustumaan vesillä urheiluun ja harrastamiseen sekä Valkeakosken kanavoittamisen historiaan ja vesistönsuojeluun. Ohjelma täydentyy kevään aikana, kun esimerkiksi tiedot vesistöjen suojeluun liittyvistä asiantuntijaluennoista tarkentuvat.
Kaupungin kanssa tapahtumaviikkoa järjestävät monet paikalliset seurat, yhdistykset, yritykset ja muut toimijat.
Ohjelma
Valkeakosken vesistöviikko
Katso tästä 100 vuotta pinnalla – Valkeakosken vesistöviikko -tapahtuman päiväkohtainen ohjelma:
Keskiviikko 28.6.
100 vuotta pinnalla Lotilanjärvellä. Mahdollisuus katsoa ja kokeilla ohjatusti olympialuokan soutua, retkimelontaa, purjehdusta ja kirkkovenesoutua. Myynnissä muurinpohjalettuja.
Heikki Heinon luento: Kolmen kanavan koski. Valkeakoski-seuran kotiseutuasiantuntijan kuvaesitys Kulttuurikeskus Luovassa. Heino kertoo Valkeakosken keskusta-alueen muutoksesta viimeisen sadan vuoden aikana.
Torstai 29.6.
Risteilyt M/S Helena -aluksella. Kaupunki tarjoaa maksuttomia sisävesiristeilyjä kolme kertaa päivässä. Risteily kestää n. 45–60 minuuttia, jonka aikana kierretään mm. Valmarinniemen ja Taavetinsaaren maisemissa.
Avoimet veneet -tapahtuma. Kirkonrannassa nähtävillä Valkeakosken Navigaatioseuran ja Järvipelastajien aluksia. Lepänkorvan puiston rannassa komeilee historiallinen S/S Wellamo -höyryalus.
Heikki Heinon luento: Valkeakosken kanavoittamisen historiaa. Valkeakoski-seuran kotiseutuasiantuntijan kuvaesitys Kulttuurikeskus Luovassa. Heino kertoo Valkeakosken kanavan synnystä.
Perjantai 30.6.
Risteilyt M/S Helena -aluksella jatkuvat.
Lauantai 1.7.
Risteilyt M/S Helena-aluksella jatkuvat.
Coastal-soudun SM-kisat. Apianrannassa järjestettävässä rannikkosoudun Coastal Open Masters Beach Sprint SM & Open Beach Sprint -kisat. Väliajalla ja finaalin jälkeen nähdään Valkeakosken Vesihiihtäjien vesihiihtonäytökset kanavalla.
Lähde: Valkeakosken kaupunki