Ehdokkaan esittely: Auri Saarelainen laskisi elämisen kustannuksia verotusta keventämällä

Perussuomalaisten Auri Saarelaisen mukaan hänelle tärkeimpiä teemoja ovat taloudelliset kysymykset ja perheet etusijalle laittava politiikka.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 22. maaliskuuta, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta. Vaaleissa on ehdolla 10 valkeakoskelaista 9 puolueesta. Valkeakosken Sanomat esittelee jokaisen paikallisen ehdokkaan.

Nimi ja puolue?

Auri Saarelainen, Perussuomalaiset.

Miksi juuri sinä olet ehdolla?

Haluan, että suomalaiset voi paremmin. Olen nyt toista kertaa eduskuntavaaliehdokkaana ja koen, että minulla on hurjasti annettavaa nimenomaan suomalaisten hyvinvointiin liittyen. Tätä työtä tehdään parhaiten eduskunnasta.

Mitä sellaista päätöstä ajaisit, josta Valkeakoski voisi hyötyä?

Valkeakoski vai koskilaiset? Minulle tärkeimpiä teemoja ovat muun muassa taloudelliset kysymykset ja perheet etusijalle laittava politiikka. Parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa Valkeakoskella sekä työn ja yrittämisen verotus laskee ja perheet saavat verohuojennuksia lapsimäärän mukaan. Ajan politiikkaa, joka kasvattaa suomalaisten syntyvyyttä ja perheiden hyvinvointia. Valkeakoskella ja koko Etelä-Pirkanmaalla tiestön kunto on myös oleellinen asia ja tulevalla hallituskaudella tulisikin pitää huolta siitä, että tiestön korjausvelkaa saadaan vähennettyä.

Kolme tärkeintä asiaa, joista nyt valittavan eduskunnan pitää huolehtia?

1. Velkaantumisen taittaminen ja talouden tasapainottaminen. Talous tulee tasapainottaa kahden seuraavan vaalikauden kuluessa ja asettaa hallinnonaloille vähintään 2 prosentin vuosittainen säästötavoite.

2. Elämisen kustannusten laskeminen, eli siis verotuksen laskeminen. Ei meillä ole rahaa tai halua maksaa Etelä-Euroopan kattoremontteja, kun omatkin katot vuotaa.

3. Suomen tulevaisuuden turvaaminen. Tämä pitää sisällään tiukemman maahanmuuttopolitiikan, perhemyönteisyyden ja suomalaisen kulttuurin ja kielen vahvistamisen. Kotimaiseen koulutukseen tulee panostaa, koska siellä kasvaa tulevaisuutemme. Pakkoruotsista tulee luopua ja kotimaisten kielien tulee olla ainoita kieliä, joita äidinkielenä opetetaan.

Fakta

Auri Saarelainen

Puolue: Perussuomalaiset.

Ikä: 30.

Koulutus: Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomi, matkailupalvelujen tuottaja.

Ammatti: Johdon assistentti, viestinnän asiantuntija.

Perheeseen kuuluu: Pieni vauhtitaapero ja aviomies. Olen hyvin läheinen myös omien vanhempieni ja sisarusteni kanssa, ja koen heidänkin kuuluvan lähiperheeeseeni.

Missä päin Valkeakoskea asut?: Juhannusvuoressa, kivenheiton päässä rauhallisista metsäreiteistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos