Veetiä hirvittää niin, että tukka nousee pystyy eikä suu pysy millään kiinni. Susanna vie kädet silmiensä eteen, ettei mitään pahaa näkisi, Eeva nojautuu penkissä taaksepäin silmät ymmyrkäisinä, Isla huomaa sen ja ottaa kaveria kädestä kiinni.
Jo helpottaa.
Ei ihme, että kaikkia jännittää. Rosvot eli Kasper, Jesper ja Joonatan ovat juuri murtautuneet Sohvi-neidin asuntoon ja kantavat häntä Kardemumman yöhön.
Entä jos Sohvi-neiti, kiukkuisuudestaan tunnettu, nyt herää? Siitä ei hyvää seuraa, ei rosvoille eikä yleisölle.
Kaikkien onneksi neiti kuorsaa niin sikeästi, että ryöstö onnistuu ja katsomossa istuvat yli 200 esikoululaista huokaisevat helpotuksesta.
Leijona pesee itseään ja sekös lapsia huvittaa: Susanna Lempinen, Veeti Repo, Isla Lehtonen ja Eeva Hautalaakso nauttivat täysin siemauksin teatterista
Valkeakosken ihme
Yli 200 eskaria? Teatterissa keskellä päivää? Yhdessä?
Kyllä vain, tällaista voi tapahtua Valkeakoskella, jossa kaupunginteatteri ja kaupunki löysivät kauniisti toisensa ja tarjosivat 6–7-vuotiaille ilmaisen vierailun musiikkinäytelmään Kolme iloista rosvoa.
Aivan tuulesta ei tätäkään ihanuutta temmattu. Tarvittiin tekosyy, joka tosin on hyvä: Valkeakoski täyttää tänä vuonna sata vuotta. Siihen juhlaan pitää lastenkin päästä mukaan.
Ja lapsille teatterissa käynti jos mikä on juhlaa.
Mikä?
Valkeakoski 100
Vuonna 2023 Valkeakoskella juhlitaan kauppalan perustamisen 100-vuotisjuhlaa.
Valkeakosken ja Sääksmäen yhteinen historia ulottuu keskiajalle. Sääksmäki oli Sydän-Hämeen keskeisimpiä muinaispitäjiä. Valkeakoski oli Sääksmäen myllykylä, jonka nimi esiintyi 1800-luvun lopulle muodossa Valkiakoski (tai kirjoitusasussa Walkiakoski).
Tasavallan Presidentin asetus Valkeakosken kauppalan perustamisesta annettiin Helsingissä 27. lokakuuta 1922. Asetuksella määrättiin Valkeakoski ympäristöineen vuoden 1923 alusta Sääksmäestä erillisenä kuntana toimivaksi kauppalaksi.
Kaupunkioikeudet Valkeakoski sai vuonna 1963. Samana vuonna valmistui myös legendaarinen Sääksmäen silta. Sääksmäki liitettiin Valkeakosken kaupunkiin jälleen vuonna 1973.
Valkeakoski-päivää vietetään nykyään aina 27. päivä lokakuuta kauppalan perustamisasetuksen vuosipäivänä.
Rosvo vei polkupyörän
Veeti Repo, Susanna Lempinen, Eeva Hautalaakso ja Isla Lehtonen ovat kaikki Palmunrinteen päiväkodista. Kävimme juuri ennen esitystä jututtamassa heitä siellä, siis Sateenkaaressa.
Aivan ensimmäiseksi tärkein kysymys: onko kukaan nähnyt oikeaa rosvoa?
”En ollut ehkä vielä syntynyt, kun mun isältä varastettiin polkupyörä”, Eeva Hautalaakso sanoo.
”Mun ukki on ollut lehtitoimittaja”, Isla Lehtonen kertoo ylpeänä.
”Mun äiti on 35-vuotias, mutta on huijannut, että on vasta 25-vuotias”, yksi tytöistä sanoo. Äidin maineen suojelemiseksi emme kerro, kuka.
”Toivoisin, että eväiksi on keksiä ja mehua”, Veeti Repo tuumaa.
Kasper eli Jarkko Salmelin.
Kaikkien aikojen ennätys
Näillä pohjatiedoilla varustettuna on joka tapauksessa verrattoman hyvä lähteä teatterille. Sinne on Palmunrinteen päiväkodilta matkaa sen verran, että matka taitetaan messevästi linja-autolla.
Osa Valkeakosken eskareista tulee kävellen, ja kohta teatterin aula on niin täynnä ääntä ja iloa, että saattaa hyvinkin olla teatterin ja Euroopan ennätys.
Teatterinjohtaja Minna Kangas katselee eteensä levittäytyvää lapsimerta eikä voi muuta kuin huokaista: ”Aivan hirveän ihanaa.”
Pakko olla samaa mieltä. Kukaan ei kiukuttele, ei vetkuttele, ei vänkää vastaan. Jollain ihmeen konstilla toppapuvut saadaan mahtumaan naulakkoon ja lapset siirtymään sopuisassa jonossa katsomoon.
Teatterinjohtaja Minna Kankaan tähtihetki – aula täynnä esitystä malttamattomina odottavia esikoululaisia.
Ensimmäinen kerta
Ollaan melkein aikataulussa, kun kaikki istuvat tuoleissaan, jotka oudosti taittuvat ja nousevat. Pakkohan niitä on kokeilla.
Lopulta Kangas astuu yleisön eteen ja kysyy, kuinka moni on ensimmäistä kertaa teatterissa.
Melkein kaikki kädet nousevat. Hetki on historiallinen, monessa mielessä.
”Kohta katsomoon tulee pimeää, mutta täällä on aivan turvallista”, Kangas sanoo. ”Omiaan ei saa hälistä. Se sekoittaa näyttelijöiden päät”, hän pyytää.
Turha pelko. Esitys lumoaa pienet katsojat niin täysin, ettei oma hälinä käy mielessäkään.
Näyttelijät tekevät erinomaista työtä, mutta minä seuraan vain katsojia. Olen ällikällä lyöty. Kuuluisasta levottomuudesta ei ole tietoakaan, kaikki seuraavat näyttämön tapahtumia lumoutuneina.
Niin, se on oikea sana, lumoutunut.
Ehkä pikkuisen jännittää: Susanna Lempinen (vas.), Veeti Repo, Isla Lehtonen ja Eeva Hautalaakso odottavat, kuinka Sohvi-neidin käy.
Kun jännittää, kaverista voi hakea tukea.
Missä rosvot luuraavat?
Puolen tunnin jälkeen Eeva Hautalaakso kuitenkin vähän hermostuu. ”Missä rosvot ovat?” hän kysyy aavistuksen harmissaan.
Aivan oikeutetusti. Jos kerran on luvattu rosvoja, on katsojien kiusaamista pidätellä heitä kulisseissa melkein puoliväliin.
No nyt kuuluu lupaavaa kolinaa. Ja sieltä Kasper, Jesper ja Joonatan saapuvat ja Hautalaakso ja moni muu nousee innosta seisomaan.
Esitys on pelastettu, samoin maailma. Iloisia rosvoja tarvitaan aina.
Susanna Lempinen joi mehua väliajalla silläkin uhalla, että alkaa pissattaa.
Kuka siivoaa jäljet?
Voisi kuvitella että 200 esikoululaisen on mahdoton selviytyä eväiden syönnistä 20 minuutissa. Niin vain se onnistuu, vaikka tarjolla on sämpylöitä ja banaaneja, joiden kuoria 6-vuotiaiden sormilla ei saa auki Veeti Repokaan.
Siinä pääsee toimittajakin auttamaan.
Mutta alkoiko jo kyllästyttää?
”Ei yhtään”, Isla Lehtonen ja Veeti Repo vakuuttavat. ”Vähän tuli väsy, kun ei tapahtunut mitään ihmeellistä”, Eeva Hautalaakso myöntää.
”Meinasin nukahtaa”, Susanna Lempinen tunnustaa.
Väliaikatunnelmia: Isla Lehtonen ja Susanna Lempinen halaavat, teatterinjohtaja Minna Kangas on onnellinen, Eeva Hautalaakso ja Veeti Repo miettivät Sohvi-neidin kiukkuisuuden syytä.
Entä mikä oli hauskinta?
”Kun leijona pesi itseään ja kun Sohvi-neiti ryöstettiin”, Isla Lehtonen sanoo.
Lehtonen on käynyt myös elokuvissa. Kumpi on hauskempaa? ”Teatteri, koska täällä on oikeita ihmisiä.”
Sämpylä maistui Veeti Revolle väliajalla. Vähän poikaa suretti, kun toimittaja jäi ilman.
Veeti Repo syö hyvällä halulla sämpylää, vilkaisee sitten toimittajaa ja kuvaajaa ja kysyy huolissaan: ”Ettekö te saa mitään?”
Ihmeellisiä lapsia, huolehtivat jopa median nykytilasta.
Minna Kangas katselee banaaninkuoria ja mehutölkkejä ja alkaa miettiä, kukahan jäljet siivoaa. Sohvi-neiti ei ehdi, rosvot eivät viitsi.
Teatterinjohtaja saa tarttua harjaan.
Ei auta, itse on siivottava. Minna Kangas tietää, että teatterinjohtajan työ on monipuolista.
Tulipalo jännittää
Esitys jatkuu ja terästyy, tulipalo Topiaan tornissa on melkein liian jännittävä, mutta kaikki päättyy paremmin kuin hyvin:
Sohvi-neidistä tulee kaikkien suosikin, siis Kasperin eli uuden palomestarin rouva.
Esitys päättyy mahtaviin aplodeihin. Myös lapset ansaitsevat sellaiset. En olisi ikinä uskonut, miten keskittyneesti he esitystä katsovat ja kuinka hyvin käyttäytyvät.
Suosittelen kaikille aikuisille. Menkää katsomoaan Kolme iloista rosvoa ja samalla lapsia, niin omia kuin vieraita.
Heidän ansiostaan Valkeakoskella saattaa olla vielä sata vuotta hyvää elämää edessään.
Mikä?
Kolme iloista rosvoa
Thorbjørn Egnerin klassikkosatuun perustuva koko perheen musiikkinäytelmä ystävyydestä ja erilaisuudesta.
Tekstin on kääntänyt Aila Meriluoto. Esityksen on ohjannut Henna Valkeamäki.
Näytelmä tapahtuu Kardemumman kaupungissa ja rosvot ovat nimeltään Kasper, Jesper ja Joonatan.
Valkeakoskelle näytelmän motoksi on nostettu: ”Täytyy aina olla kiltti, muita kiusata ei saa, muuten sopii tehdä mitä huvittaa.”
Ikäsuositus 3+. Päänäyttämö Hellin. Esityksen kesto noin 2 tuntia väliajan kanssa.
Seuraavat esitykset lauantaina 11. maaliskuuta kello 12 ja 16 ja sunnuntaina 12. maaliskuuta kello 14.