Ensitreffit alttarilla -ohjelma näytti valkeakoskelaiselle Otto Vihoselle julkisuuden nurjan puolen: ”Sitä alkaa väkisinkin arvioimaan itseään ihmisenä”
Valkeakoskelaisen Otto Vihosen elämänfilosofiaan kuuluu sanoa tilaisuuksille kyllä. Siten hän päätyi mukaan myös suosittuun Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan. Vaikka kyse on tosi-tv:stä, Vihonen muistuttaa, että televisiossa nähdään vain yhdenlainen kuva tapahtumista.
Ensitreffit Alttarilla -ohjelmaa kuvattiin viime kesänä. Otto Vihoselle ohjelmaan osallistuminen oli mielenkiintoinen tilaisuus päästä näkemään, miten tv-ohjelmaa tehdään ja millaista työ luovalla alalla on. Kuva: Nella Keski-Oja / Valkeakosken Sanomat
Valkeakoskelainen Otto Vihonen, 36, osallistui viime vuonna Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan. Vuodesta tulikin sellaista pyöritystä, että Vihonen kokee päässeensä mankelista läpi vasta nyt, muutama kuukausi ohjelman televisiossa näyttämisen jälkeen.
”Nyt alkaa olla normaali olotila. On ollut mukava keskittyä omaan arkeen, perheeseen ja työhön”, Vihonen sanoo.