Viisimetrinen jätti ilmestyi Valkeakosken kaupungin­kirjaston seinälle

Taiteilija Enrico Mazzonella on työn alla poikkeuksellisen mittakaavan teos. Nyt luonnoksia siitä on nähtävillä Valkeakoskella.

Valkeakosken kaupunginkirjastossa on esillä valtava luonnos taiteilija Enrico Mazzonen teossa olevasta taideprojektista.

21.1. 18:00

Luonnos on peräti viisi metriä pitkä, mutta se käsittää silti vain murto-osan tulevasta, monen vuoden työn vaativasta, taideteoksesta.

Parhaillaan Valkeakosken kaupunginkirjasto Valossa on esillä italialaisen taiteilijan Enrico Mazzonen hahmotelmia työn alla olevaan jättiteokseen: kilometrin mittaiseen ja 2,7 metriä leveään piirrosten kokonaisuuteen, jonka aiheena on Johanneksen ilmestys.

Kuusi vuotta Suomessa asuneen Mazzonen teoksissa yhdistyvät italialaiset ja suomalaiset teemat Raamatun symboliikasta Kalevalan mytologiaan. Nyt kirjastossa näytillä oleviin piirroksiin on valikoitunut mielikuvituksellisia näkymiä Staglienon hautausmaalta Italian Genovasta. Mazzonen mukaan monumentaalinen hautausmaa on kuin taidemuseo avoimen taivaan alla.

Mazzonen tavoitteena on saada massiivisen teoksensa ensimmäiset osat valmiiksi lähivuosina, jotta ne voidaan esitellä vuonna 2026 Oulussa, joka on tuolloin Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Parisen vuotta sitten Mazzonelta valmistui peräti 97 metriä pitkä teos, joka oli vaatinut lähes viisi vuotta uurastusta ja noin kuusi tuhatta lyijykynää. Teos on tehty UPM Rauman paperitehtaalta saadulle paperirullalle.

Vuonna 2017 Enrico Mazzone teki jättimäistä lyijykynäteosta Raumalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos