Kiusatut saavat ammattilaisilta ilmaista apua Pirkanmaalla

Kriisikeskus Osviitassa aloittaa 16 vuotta täyttäneiden kiusattujen ryhmä. Hyväksi havaitun väkivallan käsittelyohjelman kehitti joukko mielenterveyden ammattilaisia.

Koulukiusattujen lisäksi ryhmään voivat ilmoittautua ne, jotka ovat aikuistuttuaan kokeneet esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa.

”Mieleni on sairastunut. Se johtuu kokonaan tai osittain kiusaamisesta. Olen tuomittu yksinäisyyteen. En ole puhunut tästä kenellekään.”

Esimerkiksi tällaiset ajatukset saattavat painaa kiusaamisväkivallan uhrin mieltä. Joukko Pirkanmaalla toimivia mielenterveyden ammattilaisia tarjoaa nyt ilmaista apua 16 vuotta täyttäneille kiusatuille.

Mitä?

Apua kiusatuille

Suljettuun ryhmään voi ilmoittautua Pirkanmaan Mielenterveys ry:n kotisivulla.

Ryhmässä käytetään Frenemi-hoito-ohjelman menetelmiä.

Toiminta alkaa helmikuussa ja mukaan otetaan kahdeksan henkilöä.

Kokoontumiset järjestetään kriisikeskus Osviitassa Tampereella.

Palvelu on osallistujille maksuton.

Vapaaehtoisten auttajien ydintyöryhmässä toimivat nuorisopsykiatri Suvi Reiman, psykoterapeutti Anne Hellsten, seksuaalineuvoja ja psykiatrinen sairaanhoitaja Erika Murtomäki sekä mielenterveys- ja sosiaalialan asiantuntija Katri Pihlaja.

Aikaisemmin Reiman on työskennellyt muun muassa ylilääkärinä ja Pihlaja palvelupäällikkönä Valkeakosken kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Turvalliset hoitokeinot

Ydinryhmä työskenteli psykiatrian erikoissairaanhoidossa Tampereen kaupungin palveluksessa vuosina 2012–2019. Lapsuudessa ja nuoruudessa koettu kiusaamisväkivalta tuli potilastyössä eteen jatkuvasti. ”Aloimme etsiä keinoja palauttaa uskoa, toivoa ja toimintakykyä ihmisille, joiden elämää väkivalta on romuttanut”, Pihlaja kertoo.

Työn tuloksena syntyi Frenemi-niminen hoito-ohjelma, jota ammattilaisjoukko kehitti oman kokemuksensa ja ulkomaita myöten keräämänsä tiedon perusteella. ”Olemme käyttäneet kaikkiaan 170 yli 18-vuotiasta kiusattua tämän ohjelman läpi ja havainneet sen yksinkertaiset, turvalliset elementit toimiviksi.”

Kyseessä ryhmäilmiö

Reiman ja Pihlaja toteavat, että media ruokkii erheellistä kuvaa koulukiusaamisesta. ”Jutuissa on aina kiusaaja vastaan kiusattu, paha vastaan hyvä. Todellisuudessa kyseessä on ilmiö, jossa ryhmädynamiikka ja sen ohjaus ovat keskeisiä tekijöitä. Oleellista on olla tapahtumien edellä ennen kuin kiusaamiseen johtava asetelma syntyy. Tarvitaan taitoa tarttua hetkeen, kun porukka testaa, ketä aletaan nokkia ja rääkätä. Sen takia Frenemi taipuu myös ehkäiseväksi ohjelmaksi, jossa harjoitellaan ryhmänlukutaitoja ja omia taitoja olla osa sosiaalista ympäristöä.”

Entä sitten, kun kiusaaminen on jo aiheuttanut pahimmillaan koko elämää vaikeuttavat ja varjostavat vauriot? ”Ohjelman tarjoaman sapluunan avulla perehdytään siihen, mitä väkivalta on eri muodoissaan. Kiusaamista ja siihen liittyviä tunteita puretaan ryhmätuen avulla. On hyvä käydä läpi aiemmat kokemukset ja ymmärtää siinä vallinneet sosiaaliset suhteet. Tällöin ymmärrys kokemuksesta laajenee ja muuttaa muotoaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos