Tammikuussa viihdeohjelma Putous tekee paluun televisioon jo 15. tuotantokauden merkeissä. MTV:n komediaohjelma sisältää kahdeksan suoraa lähetystä.
Tulevalla kaudella areenalle marssii kuusi näyttelijää – sekä vanhoja Putous-konkareita että joukko ohjelmassa debytoivia uusia tähtiä.
Yksi konkareista on koskilaislähtöinen näyttelijä Mikko ”Tökä” Töyssy, 41, joka on valloittanut suomalaisten sydämiä Putouksessa jo kolmen kauden ajan. Hän on voittanut ohjelman sketsihahmo-kilpailun jo kahdesti: ensin vuonna 2020 virolaisena talouskonsulttina Urmas Viilunkina ja viime keväänä forssalaisena viiniyrittäjänä Kaisla Soseena.
Syksyllä Simo Salmisena
Putouksen lisäksi Mikko Töyssy on viime aikoina kunnostautunut elokuvanäyttelijänä. Tänä syksynä hänen työskentelyään on voinut nähdä elokuvissa Punttikomedia ja Napapiirin sankarit 4.
Lisäksi Töyssyä on työllistänyt Simo Salmisen rooli ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Spede-elokuvassa. Elokuva tarkastelee ”viihteen yleismiehen” Spede Pasasen ja kumppaneiden kekseliäintä vaihetta 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuro -elokuvan läpimurtoon 1970-luvun alkupuolelle asti.
Spede-elokuvan pääroolissa Spede Pasasena nähdään Riku Nieminen (vas.). Simo Salmisena Mikko Töyssy ja Ere Kokkosena Joonas Nordman.