Aira Samulinin elämä nähdään pian Valkeakosken kesäteatterin lavalla – Nyt tanssijalegenda kertoo, kuinka Ukrainan sota palautti mieleen muistot isän kuolemasta: ”Olen ajatellut, pitikö mun nähdä vielä tämä”

Valkeakosken Apianniemen kesäteatterissa esitettävän Aira-musikaalin ensi-ilta on 16. kesäkuuta. Samulinin kesässä ei tavallisesti perinteitä ehdi juuri syntyä. Sen takaa yrittäjän kiireinen arki Hyrsylän Mutkassa, johon odotetaan kahden vuoden jälkeen jälleen bussilasteittain kävijöitä.

Samulin kertoo, että Hyrsylän Mutkassa on juuri käynyt vierailulla ryhmä Valkeakoskelta. “Hirveän kivoja ihmisiä, kaikki olivat tulossa musikaaliin!”

22.5. 8:00 | Päivitetty 25.5. 17:45

Toukokuu lähenee puoliväliään ja Helsingin Bulevardilla ensimmäisiin puihin ovat vihdoin pullahtaneet keltavihreät hiirenkorvat. Siellä kevään puhkeamista seuraa kodissaan tanssijalegenda ja yrittäjä Aira Samulin, jonka ajatukset ovat kevään sijaan jo tulevassa kesässä.

Sitä on syytä odottaakin. Kahta edellistä kesää ovat värittäneet koronapandemian aiheuttamat peruuntumiset. Ensin siirtyi kesälle 2020 valmisteltu Aira-musikaali Valkeakosken Apianniemen kesäteatterissa. Sitten jouduttiin perumaan vierailut Samulinin perustamassa matkailukohteessa Hyrsylän Mutkassa. Sama toistui seuraavana vuonna.

Kahden vuoden hukkaan valunut työ on tuntunut pahalta. “Työ on sellaista, että siitä odottaa tulosta.”

Mutta nyt vihdoin näyttää lupaavalta. Musikaalin ensi-ilta koittaa 16. kesäkuuta. Se tuntuu erityisen tärkeälle juuri nyt. "Että ihmiset saavat muutakin ajateltavaa. Ja varsinkin nyt, kun on epävarmaa, että mitä sieltä tulee.”

Pelko teki paluun

Epävarmuutta ja huolta on tuonut Ukrainan sota, joka on ollut useasti mielessä kevään aikana. Se on vienyt muistoissa lapsuuteen, jolloin pelko itänaapurista oli jatkuvasti läsnä. Lopulta uhkakuva toteutui ja Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Nyt pelko on tullut monella takaisin.

”Olen ajatellut, että pitikö mun nähdä vielä tämä Ukrainan sota. Koen se kovin uhkaavana, mitä tulee tapahtumaan.”

Samulinin isä Viktor Suvio oli töissä rajavartiolaitoksessa vartiopäällikkonä. Heidän perheensä asui aivan Suomen itärajalla, kun sota aikoinaan syttyi.

“Isäni oli siellä joukkueineen ensimmäisenä ottamassa vihollisen vastaan. Silloinkin siellä tuli aseettomia miehiä etunenässä. Nekin joilla oli aseet, eivät kaikki halunneet ampua. Ei heille ollut kerrottu, mitä ollaan tekemässä.”

Haastatteluviikolla ilmassa on tosin myös toivoa. Virallinen tieto Suomen liittymisestä Natoon on juuri saapunut. Samulin on seurannut eduskunnan täysistuntoa pari päivää aiemmin. Se saa vieläkin kylmät väreet pintaan.

“Herranjumala, mikä mieliala siellä oli, kaikki olivat niin yksimielisiä! Tällaista pitäisi asioiden hoitamisen olla, yhteismielellä ja yhteisrintamalla.”

Samulin ei ole nähnyt musikaalia ennakkoon, mutta on osallistunut sen tekemiseen monien keskustelujen kautta. Hän uskoo, että kahden vuoden mittaiseksi venyneet valmistelut ovat hioneet musikaalin huippuunsa.

Tanssi vei mennessään

Vuodet kaukana menneisyydessä ovat vaikuttaneet valtavasti siihen, mitä Samulin on tehnyt myöhemmin. Ei ole sattumaa, että hänestä tuli kuuluisa juuri tanssijana.

Samulinin isä kaatui jatkosodassa. Se oli monella tavalla käännekohta. Isä oli ollut nuoren tytön elämässä tärkein henkilö.

Menetys vei perheen Helsinkiin, jonne viipurilaiset sukulaiset olivat lähteneet evakkoon. Siellä oli ryhdyttävä töihin perheen toimeentulon turvaamiseksi. Työksi muodostui hyvin pian tanssi.

Syy siihen löytyy lapsuudesta. Samulinin äiti perusti lottaosastoja ja järjesti niiden kautta iltamia. Siellä hän opetti nuoret tanssimaan, laulamaan ja näyttelemään. Ja siellä oli mukana myös pieni Aira.

Sodan aikana hänestä oli kasvanut jo teini-ikäinen ja niin tanssista tuli luonteva työnteon tapa. Hän oli mukana viihdytyskiertueilla ja kävi Tilkan sotavammasairaalassakin esiintymässä sotasairaalassa oleville haavoittuneille.

Kahvia ruusukupeista

Vaihderikas elämä on kuljettanut monia polkuja, välillä karikkoisiakin. Tanssi on kulkenut aina jollain tavalla mukana. Kulttuurin hoitavaan voimaan tanssijalegenda uskoo vakaasti.

”Toivon, että vanhuksia hoidettaisi myös kulttuurin avulla, ja että nekin, joilla ei olisi varaa, pääsisivät sitä kokemaan.”

Sekin on tärkeää, että uskaltaa mennä ja kokea. ”Aina korostan sitä, että pitää lähteä, ei saa jäädä. Aina kun ihminen lähtee, aina hän kokee jotain sellaista, jota on kiva muistaa.”

Ja aika moni hänen ansiostaan lähteekin. Hyrsylän Mutkassa käy vuosittain tuhatmäärin vanhuksia palvelutaloista ja eläkeläisseurojen kautta. Siellä tarjoillaan ruusukupeista kahvit ja eletään hetki satumaailmassa.

“Kuinka iloisia he ovat siellä kun ovat lähteneet ja ovat siellä irti arjesta ja arjen huolista ja ajatukset menee muualle, ja illalla saa paremman unen. Jo se, kun suunnittelee lähtöä, on kivaa.”

Kaikki tapahtuu uudelleen

Paljon on ehtinyt elämässä tapahtua, mutta onko jotain, mitä olisi vielä kokematta? Siihen Samulin vastaa iloisesti naurahtaen. “Enhän minä tiedä! En minä olisi koronaakaan voinut kuvitella.”

Kun on elänyt pitkän elämän, alkaa huomata tiettyjä syklejä. Samat asiat nousevat aina uudestaan, vähän eri muodoissaan. Niin kuin nyt sodan uhka. Monet epidemiatkin tuhkarokosta vihurikokkoon on tullut nähtyä. Ja nyt sitten korona.

”Jouduin uudelleen kokemaan sen, että koko ajan piti pestä käsiä."

Senkin on elämän mittaan saanut huomata, että monesta pääsee lopulta yli. ”Kun kovista asioista selviää, niin sitten selviää aina seuraavista.”

Rakkaus tanssiin on lähtöisin äidinmaidosta. Aira kulki pienestä pitäen äidin mukana lottien iltamissa, joissa hän pääsi itsekin esiintymään.

Ensi-ilta edessä

Kun kevät kääntyy kesäksi, täyttyy energisen yrittäjän kalenteri entisestään. Kesäperinteitä ei ole ollut juurikaan varaa luoda. Sen on taannut työ Hyrsylän Mutkassa. ”Se on kova bisnes, täytyy keskittyä sen hoitamiseen.”

Kahden hiljaisen vuoden ja niiden syömien säästöjen jälkeen sekin on onni. Ei hänellä tosin muutenkaan ole tapana murehtia menneitä. ”En valita enkä sure, koska se vie vain takapakkia.”

Ja onhan tulossa se musikaalikin, vihdoin ja viimein. Sen Samulin näkee ensimmäistä kertaa vasta ensi-illassa. Sitä varten on varattu Helsingistä 57 henkilön bussi, joka täyttyy Rytmikkäiden jäsenistä, kutsuvieraista ja perheenjäsenistä.

Vaikka 95 vuoden tiivistäminen yhteen musikaaliin on todellinen haaste, on tärkeää että se on tehty. “En ole turhaan elänyt näin kauan!” hän huudahtaa ja heläyttää ilmaan tutun naurun, joka täyttää koko tilan.

Iloa ja tanssia tässä on ehditty kaivatakin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos