Joulunäytös: Tähtiseura Valkeakosken Voimistelijat loisti, näin kommentoitiin voimisteluvuotta 2021 - Elämänmeno - Valkeakosken Sanomat

Tähtiseuran Hopeakeijut, Kultahiput, Joulupiparit, Korallit ja monet muut hurmasivat kotiyleisöä – Näin vastattiin, kun kysyimme, miten voimisteluvuosi meni

”Vuosi on ollut tosi kiva mutta koronan takia vähän jännittävä”, summasi 10-vuotias voimistelija Ella Uschanoff tuokio ennen Valkeakosken Voimistelijoiden joulunäytöksen alkua.

Pukeutumistiloihin sisäänpääsyä odotellut Ella Uschanoff, 10, kertoi voimisteluvuoden olleen tosi kiva, mutta vähän jännittävä koronan takia. Tytön joukkueessa myös valmentajana toimiva Hanna Uschanoff muistaa kevään tiukat kokoontumisrajoitukset. ”On jouduttu paljon säätämään. Keväällä tytöt joutuivat harjoittelemaan videon välityksellä. Hienosti tsemppasivat ja nyt on jo päästy livenä kisoihin yleisön eteen pitkästä aikaa. Tosi kiva, että nyt vielä päästään esiintymään kauden lopetukseksi”.

12.12.2021 12:00

Meni vuosi, ennen kuin voimistelun tähtiseuran merkit pääsivät perille Valkeakoskelle.

Arvokas hetki koitti Valkeakosken Voimistelijoiden kaivatussa joulunäytöksessä Tietotien lukiolla lauantaina. Suomen Maarit Petäjämäki Suomen Voimisteluliiton hallituksesta toi perille seuralle myönnetyt kaksi tähtimerkkiä, aikuisten sekä lasten ja nuorten. Petäjämäki onnitteli sanoen: ”Huikean työn olette tehneet.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos