Luonnonvoimat saivat paperitehtaankin polvilleen – Ritvalalainen tutkija Leena Valkeapää kertoo, millaista oli arki, kun Valkeakosken Sanomat perustettiin: ”Pimeys on vain sadan vuoden takana”

Sata vuotta sitten koskilaiset asuivat tiiviisti kylissään, joissa valosta oli puutetta ja taudit niittivät yhä satoaan. Samaan aikaan lapset pääsivät kouluun, sähkövalot tekivät tuloaan ja vaalitulos saattoi nytkäyttää Valkeakosken kauppalan perustamisen käyntiin.

Valkeakoskelainen dosentti Leena Valkeapää on perehtynyt Sääksmäen ja Valkeakosken elämään sata vuotta sitten. Hän kertoo ympäristöstä, jossa Valkeakosken Sanomat syntyi. Vanha kuva on otettu 1920-luvulla Sääksmäentien alkupäästä. Kuvan oikealla puolella on M. E. Paasikosken omistama Valkeakosken apteekki ja vasemalla on K.F. Kirkkaan sekatavara-, kangas- ja kellosepänliike.


8.12.2021 19:00 | Päivitetty 10.12.2021 9:21

Sata vuotta sitten elämä Valkeakoskella oli osin samanlaista, mutta joiltakin osin tyystin erilaista kuin nykyään.

Taidehistorioitsija ja dosentti Leena Valkeapää kokosi muutama vuosi sitten Valkeakosken Myllysaareen näyttelyn, joka esitteli elämää Valkeakoskella vuonna 1917. Kysyimme Valkeapäältä, millaista koskilaisten elämä oli vuonna 1921.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos