Kun valkeakoskelaiselle isälle selvisi, että oma lapsi käyttää huumeita, alkoivat unettomat yöt – Nyt hän kertoo, miten sai lopulta apua: ”Sitä yrittää pelastaa toisen, mutta sairastuu itse” - Elämänmeno - Valkeakosken Sanomat
Valkeakoskelainen isä kertoo, mistä on saanut apua tilanteessa, jossa oma lapsi käyttää huumeita. Hän ei halua esiintyä jutussa tunnistettavasti perheen yksityisyyden suojelemiseksi.

Kun valkeakoskelaiselle isälle selvisi, että oma lapsi käyttää huumeita, alkoivat unettomat yöt – Nyt hän kertoo, miten sai lopulta apua: ”Sitä yrittää pelastaa toisen, mutta sairastuu itse”

Kun oma lapsi alkaa käyttää huumeita, kääntyy koko perheen elämä päälaelleen. Sen tietää valkeakoskelainen isä, jonka pelko osoittautui todeksi, kun selvisi, että lapsi on koukussa. Siitä alkoi taistelu, jossa isä väsyi täysin ja unohti hakea tukea itselleen. Tässä jutussa hän kertoo omin sanoin, miten sai lopulta apua Valkeakoskella toimivasta vertaistukiryhmästä.

10.9. 6:00

”Lapseni oli teini-ikäinen, kun alkoi tulla vähän vihiä siitä, että hän ehkä käyttää. En uskonut sitä. Hän on aiemmasta liitostani emmekä asuneet yhdessä. Sitten tuli soitto lapsen läheiseltä, että hän epäilee jotain. Aloimme yhdessä selvittää asiaa ja kävi ilmi, että huumeiden käyttö on jatkunut jo pidemmän aikaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset