Vuoden kuningattareksi valitun Satu Kettusen kaupan katolla surisee kaksi mehiläispesää, joiden hunajaa myydään saman marketin hyllyllä - Elämänmeno - Valkeakosken Sanomat

Vuoden kuningattareksi valitun Satu Kettusen kaupan katolla surisee kaksi mehiläispesää, joiden hunajaa myydään saman marketin hyllyllä

Akaassa Vuoden kuningatar -tunnustus myönnetään tekijälle, joka osallistuu näkyvästi paikallistoimintaan koko kaupungissa.

Toijalalainen kauppias Satu Kettunen on vannoutunut hunajan ja Akaan puolesta puhuja.

21.8. 15:15

Akaan hunajahulinat -tapahtumassa Vuoden kuningattareksi on valittu paikallisen K-Supermarketin kauppias Satu Kettunen.

–Tunnustus tuntuu hyvältä siksi, että aika paljon olen tehnyt paikallisuuden ja hunajan hyväksi. Hunaja on käynyt kaupaksi ja uutta satoa on jo tullut jonkin verran, Kettunen sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset