Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Renkaiden vaihto

Kaksi kertaa vuodessa se täytyy tehdä. Kuusikymmentä luvulla aloitin. Silloin autoissa oli yleensä haitaritunkki. Sen sijoitus auton alle vaati lisäksi laudan kappaleen. Se sijoitettiin tunkin päälle jakamaan painetta auton koteloon. Yleensä kuului rutinaa nostettaessa, mutta paikat kesti. Jos ei kestänyt, niin tuli asiaa Vettenrannalle. Peltiä paikattiin hitsaamalla paikka päälle. Renkaiden pultit irrotettiin ristikkoavaimella. Oiva peli, kunhan oppi nykäisemään käsillä ylöspäin, kun samaan aikaan painettiin jalalla voimakkaasti vastakkaiseen sakaraan. Peltivanteet saivat pultit hyvin tiukkaan ajossa. Parhaimmillani vaihdoin renkaat pihassa muutamaan minuuttiin. Mutta Volkkarin pikkubussi oli eri, sen pultit istuivat aina niin tiukkaan, ettei niitä tavallisilla konsteilla auki saanut. Ristikkoavaimeen hain puolitoista metriä pitkän vesijohtoputken pätkän. Kaameasti paukahtaen pultti lopulta irtautui, jos ei hylsy haljennut. Sääksmäelläkin vaihdoin aluksi itse renkaat. Ostin pullotunkin, se oli työtä helpottava nostokone, jos pellit olivat ehjät. Sen päälle piti laittaa kakkosnelosen pätkä. Autot paranivat, pellit alkoivat kestää. Niinpä minä taas tartuin syksyllä tunkkiin ja aloin nostaa. Kori nousi hiukan, kun tunkin pää meni helman läpi. Siitä hätkähtämättä jatkoin tunkkaamista. Pää nousi jonkin matkaa kotelon sisällä, kunnes se tapasi kovan, ja sain auton nousemaan ja renkaan vaihdettua. Toinenkin takakulma oli yhtä heikko, mutta renkaat vaihdoin. Ajelin sitten Kosken korjaamoon hitsaustöihin. Seuraavaan autooni päätin myös vaihtaa renkaat. Ajoin auton pihalle, laitoin palikat renkaiden taakse valumisen estämiseksi. Sitten hain jakkaran renkaan viereen ja aloin nostaa autoa. Minua huimasi, jotenkin pultit olivat taas kuin muinoisen Volkkarin, tiukassa. Yksi kerrallaan sain pultit irti. Sitten menin kahville, hikisenä ja uupuneena. Iltapäivällä sain vaihdettua toisen renkaan. Aamulla jatkoin työtä, ja sainkin jäljelle jääneet eturenkaat paikoilleen. Viimeiset vuodet olen vaihdattanut renkaat liikkeessä Pispantallilla. Siellä se käy kivuttomasti. Vaihtarit ovat varastossa pestyinä odottamassa.