Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pihassa oli puu

  Alussa oli pelkkä mullasta kuorittu paljas tontti. Siihen nostimme talomme ja aloimme täyttää loppua tilaa tontista. Muutaman koivun taimenen istutus ei vielä näkynyt. Kasvitarha Ritvalasta toimitti kookkaan vaahteran taimen, parimetrisen monihaaraisen kaunokaisen. Olin ennalta kaivanut ison montun keskelle pihaa. Huolenpito sai taimen kasvamaan hurjaa vauhtia. Runko paksuuntui ja latvusto nousi jo talon harjaa tavoittamaan. Neljän latvusoksan kilpailu oli tasaista, lehvistö peitti näkyvyyden ikkunoista tielle, ja puu alkoi tuottaa siemeniä. Niitä neniä, jotka helikoptrin tavoin tuulella levisivät ympäri tonttia ja edemmäksikin. Muutama oksa rungosta alkoi kasvaa liki vaakasuoraan, muodostui niistä elävä pergola. Siinä saattoi istua suojassa auringolta ja sateelta. Koivutkin kasvoivat ja imivät voimaa kukkapenkeistä. Niitä sitten kaatelin ja annoin yhden kasvaa isommaksi. Hattulan Herniäisistä sain tuliaisiksi tammen taimenen. Sen istutin villipuutarhan laitaan, en uskonut sen oikein kasvavan. Linnunpöntöt saivat paikkansa puiden rungoissa, vaahteraan pesi risupesäänsä kottarainen. Keväisin istuin jakkaralla ja keräsin kivikkokasvien seasta vaahteran siemeniä ämpäriin. Ne olivat riivatun kovia itämään. Pensasaidan alla kasvaessaan ne välillä pääsivät useamman vuoden piilottelemaan. Silloin niiden kiskominen maasta ei onnistunut. Ne oli leikattava ja riivittävä lehdettömiksi. Syksyisin annoin puiden lehtien täyttää koko etupihan. Nurmikon värikirjo oli huikea. Rapuilta työnsin hieman luudalla niitä syrjään, kunnes lopulta, vaahteran loistaessa kaljuna, täytyi ne koota kasalle savustusuunin taakse. Siihen kasaan upotin isot ruukkukasvit. Niitä oli parisen kymmentä, osa kookkaita. Kuivat lehdet taputtelin ruukkujen väleihin ja päälle heittelin ilmavan katteen. Sieltä ne aina keväisin levänneinä olivat valmiina uuteen ponnistukseen meidän iloksi. Heräsin aamulla, avasin ulko-oven ja näin valtaisan oksan kaatuneen portaille ja kaiteelle. Vaahtera oli revennyt noin metrin mitalta. Kävin ostamassa puuvahaa peittääkseni puun haavan. Siitä lahottajat iskisivät innolla aloittaakseen lahottamisen. Ilma oli kylmä, vaha oli jäykkää, eikä sen levittäminen onnistunut. Kävin sisällä lämmittämässä vahapurkkia kuumassa vedessä. Onnistuin lopulta laappimaan vahan paljastuneeseen haavaan. Tammi kiihdytti kasvuaan levitellen oksiaan vaahteran suuntaan. Lopulta oksat olivat kohdakkain ja osin toistensa seassakin. Viileä vihreän hohtava katto tuuheutui nurmikon yllä. Siinä istuin usein katselemassa kuunliljoja kivipenkkien yllä. Tänä syksynä illalla istuin yksin tuolissani sisällä. Paula oli jo mennyt nukkumaan. Kuului: Humps! En mennyt katsomaan, tiesin heti, että vaahterasta oli taas irronnut valtava oksa. Ei ollut osunut taloon eikä ikkunoihin. Siellä se odotti minua, oli irronnut samasta osasta kuin edellinenkin osa. Nyt se oli selvä. Puu oli kaadettava kokonaan. Menettäisin kauniin vaahteran, sen viileän suojan ja värikkään syksyn. Nieminen Kannistonmäestä tuli katsomaan. Samalta seisomalta pätki ja kaatoi loput vaahterasta pitkin pituuttaan.