Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Aivan tavallinen päivä

Illalla katselimme säätiedotusta. Luvassa oli sateeton päivä, ehkä. Päätimme lähteä ajelulle maakuntaan. Auton katolla oli vielä kuuraa, lasit olivat vetiset ja läpinäkymättömät. Tiesin päämäärän, mutten reittiä. Ajoimme tuulettomassa kauniissa auringon paisteessa ihaillen etelän ruskaa. Mitenhän kaunis se olisikaan Lapissa. Teollisuustien jälkeen ajoimmekin suoraan kohti Kärjenniemeä, emmekään ajaneetkaan kolmostietä. Koulun jälkeen Lempäälää kohti. Mukavan mutkainen ja silloin melkein autio tie. Ei edes lintuja ollut liikkeellä. Lempäälässä muutama nokikana uiskenteli matalikossa. Käännyimme Vesilahden tielle. Silloinkin oli vielä useita reittejä perille. Ohitimme Päivääniemen muinaiskalmiston, Vesilahden kirkonkylän kohti Narvaa. Siellä ajoimme Halkivahan, Sammaljoen tielle. Kertoilin Paulalle muistojani eri retkistä. Harrin kanssa olimme olleet milloin missäkin, tansseissa Krääkkiössä, asioilla Urjalassa, Honkolassa, Hunningossa. Olimmepa käyneet myös Viialassa katsomassa Valepan lentopallomatsia seitsemänkymmentä luvulla. Vuorenojan kotitalo jäi vasemmalla, kova kasvu oli veljesten sairaalasänkyjen, paarien ym. valmistuksessa. Lopulta perustivat komean uuden tehtaan Vammalaan. Houhajärvellä koetin katsoa Posioiden kesämökkiä, entistä Houhajärven kasinoa, missä nuorukaisina pelasimme usein korttia. Mökki oli uudistettu entiselle paikalleen niin, että vain kaiteen iso mäntytukki oli jäljellä entisestä. Puita oli kasvanut niin paljon, ettei mökki näkynyt. Ajelimme suon päälle viedylle tiellä. TVH oli raastanut kaikki santaharjut pohjia myöten. Vanha komea harjutie oli poissa. Hieman ennen päämäärää toppasimme lepuuttamaan jalkojamme. Koetin säätää Paulan istuinta, mutta ei siinä pystysääntö toiminutkaan. Tuoli jäi ala-asentoon. Täytyy puhua huollon pojille. Lauttakylä, Kokemäen joen laaksoon alavalle paikalle kahden joen yhtymäkohtaan rakennettu vauras taajama oli kilometrin päässä, kun käännyin oikealle ison tehdasrakennuksen pihaan. Korpela luki katolla. Huittisten Lihapoikien entinen lihatehdas. Ainakin kerran se paloi, kun palasimme Raumalta kotiin. Savulihan tuoksu oli vahva. Omistajat olivat vaihtuneet, tehtaan myymälä oli pysynyt. Siellä muutaman rapun ja pienen oven takana oli aikas hulina. Pienen huoneen hyllyt olivat täynnä erilaisia lihatuotteita, raakana tai paistettuna, savustettuna, leikattuna moniin paloihin, nakkeja, makkaroita, fileitä, kanaa, lammasta, poroa, sikaa, marinoituja tai purkitettuja. Hinnat olivat 40-50 prosenttia halvempia tavalliseen kauppaan verrattuna. Minä kannoin koria ja Paula lappasi tuotteita. Kahteen kertaan täytyi kiertää ennen kuin kaikki tuli tsekattua ja hinnat katsottua. Kassalla nauratti, miten meillä oli miltei talven ruuat muutamalla kympillä. Kassarouva ei meinannut uskoa, kun sanoin meidän tulleen Valkeakoskelta vain tätä varten. – Mennään vielä Lauttakylään kahville, siellä oli ennen ainakin mukava Pyymäen leipomo-konditorio. Päätietä hiljaa ajaen torin ohi näkyikin kyltti Helmi-konditorio. Mukava paikka ja erinomaisen maistuvat voittajaviinerit syötyämme ja kahvit juotuamme palasimme Tampereen tielle. Keihäsen huoltoasemalla kävin tankkaamassa. Kotona olimme kolme tuntia ja 260 kilometriä ajaneena kahden aikaan. Illalla oli konsertti Tampereella. Rouvali ei ollut puikoissa, taaskaan. Taitaa Tampere kohta olla hänelle vain välietappi maailmalle. Paljon oli tyhjiä tuoleja. Puolesta välistä palasin kotiin. Pianosolisti osoitti taituruutensa ylimääräisessä kappaleessa. Venäläisten juoppoupseerien ja alkoholisoituneiden rautatievirkailijoiden tuotoksia en enää halunnut kuulla.