Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Räystäskouru

Meille on tullut kolme uutta naapuria. Erinomaisen mukavia ja erityisen avuliaita, ja valtavan ahkeria. Markku tekee vauhdilla pihahommia, puutöitä ja pikku korjauksia. Pekka istui koko kesän katolla ja lusalla kapsutteli kattotiilet puhtaiksi sammalista ja jäkälästä. Laittoi koko pihan uusiksi, ja innosti Ullankin kukkapenkkien laittoon. Ole siinä sitten laiskana. Hirmuisella tahdonvoimalla olen välttynyt isoilta töiltä. Kourut kuitenkin piti putsata. Myrsky katkaisi vaahterasta jo toisen haaran. Kaatui sopivasti ohi talon nurkan. Menin tikkisahalla töihin. Pätkin koko valtavan oksiston ja lopuksi paksun rungon. Mikko tuli siihen ja kysyi tarvitsenko parempaa sahaa. – En tarvitse, tästä saan hyvän kuntosalin. Olisi minullakin moottorisahasta alkaen. Mikkoa nauratti. Hain tikkaat ja sovitin niitä räystäälle. Myrsky olikin kasannut kouruihin valtavan määrän tavaraa. Paljain käsin niitä poistelin kattotiilien reunan nirhatessa käteni haavoille. Ei siinä mahtunut käsineitä käyttämään. Etupihan kourut sain siivottua, hain vesiletkun ja laskin kouruista lopun moskan ränniin. Laskin paineella vettä katollekin, jotta joka kohta tulisi puhtaaksi. Katselin sitten, kuinka vesi syöksyi yli ja ohi kourusta. Rakentaja oli tilannut työn kiertäviltä pohjanmaalaisilta peltisepiltä. Tarkasti työn varmaan katselemalla kiikarilla vanhainkodin pihasta, että paikoillaan ovat. Seuraavana päivänä nostin tikkaat taas räystäälle. Olin ottanut porakoneen ja siihen sarjan hylsyjä. Sovitin sitten niitä kourua kiinni pitäviin ruuveihin. Ei sopinut mikään hylsy. Kitkutin ruuvimeisselillä ja tongeilla yhden irti, hyppäsin autoon aikomuksena käydä Koskista hakemassa sopivan, tuumakokoisen hylsyn. Jäteauto tukki koko tien. Istuin autossa odottamassa. Sieltä tulikin auto, pientareen kautta. Minä kanssa survoin menemään. Mikko oli pihassa, huikkasin hänelle kysyen tuumakokoisia hylsyjä. Kävimme sitten hänen työkaluvarastonsa läpi, ei yksikään sopinut. Pohjanmaan peltiseppä oli varmaan saanut halvalla ison lastin tuumakokoisia ruuveja Englannista. Niitä sitten levitteli ympäri Etelä-Suomen. IKH:n myymälässä katseltiin hylsyjä. Ei ollut tuumakokoja. Viimeiseksi koetettiin kaksitoista kulmaista hylsyä. Se istui kiinni. Mikko tuli siihen tikkaiden juureen katsomaan. Minä laitoin hylsyn porakoneeseen ja koetin irrotusta. Ei onnistunut. Kourun etureuna vastusti porakoneen sopimista oikeaan asentoon. Sanoin hakeneeni myös joustavaa vartta kaupasta, mutta ne eivät taas sopineet erikoishylsyyn. – Minulla on sellainen, annas hylsy malliksi, niin haen. Kas ihmettä, uusi joustava varsi kiinni porakoneeseen ja ruuvaamaan. Hienosti aukesi. Laitoin kourun taakse palikan, vedin ruuvit kiinni. Käytin Torx ruuvia, se sallii pienen heiton sivusuunnassa. No nyt työ eteni, kunnes tuli eteen niin vinossa asennossa oleva ruuvi, ettei hylsy saanut otetta. Laitoin porakoneen katolle ja aloin pihdeillä nitkuttaa. Liian ahdas väli ei mahdollistanut tarvittavan isoa liikettä. Porakone liukui yli räystään. Sain siitä hieman kädellä kiinni, mutta ote ei pitänyt. Putosi sentään ohi ison kiven, eikä särkynyt. Hikisenä otin ehtoon työstä. Seuraavana päivänä hain tikkaiden jatkon, vasaran, sorkkaraudan, pienen meisselin ja kärkirasian sekä säädettävät putkipihdit. Kapusin ylös ja työnsin tiiliä syrjään. Ei onnistunut. Työnsin ylempää tiiltä ja alemmassa tiilessä oli naula. Hiukan sorkkaraudalla avittaen sain tiiltä liikkumaan sen verran, että sain otteen naulasta. Kaksi tiiltä täytyi irrottaa. Sain ruuvin irti uudella kärjellä ja tongeilla nitkuttamalla. Seuraavat ruuvit irtosivat porakoneella. Tikkaita tarvitsi taas siirtää. Otin kiinni kaksin käsin ja nostin ylös sekä taaksepäin. Tasapaino oli liian alhaalla ja tikkaat läpsähtivät kohti ikkunoita. Viime hetkellä sain rempaistua niitä sivuun sen verran, että kopsahtivat pielilautaan. Astuin räystään alle nostaakseni niitä ylös. Porakone tuli katolta alas ja suoraan päähäni. Ei särkynyt kone vieläkään. Sain työn tehtyä, tempaisin vesiletkun ja suuntasin suihkun katolle. Hyvin vesi juoksi kouruun ja myös hiukan yli. Täytyy sateella katsella, miten kouru toimii.