Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tältä näyttää Kirjaslampi Valkeakoskella tyhjänä – ”En tiennytkään, että se on noin kivinen”, tuumi lapsena lammella viihtynyt perheenisä Heikki Rantala

Rantalan perhe Heikki , Lotta , Tuukka ja Matilda poikkesivat Kirjaslammella torstaiaamuna. Paitsi lammen kivinen ja miltei kuivilleen jäänyt pohja, perhettä kiinnosti myös Kirjaksen hyvä leikkipaikka, jossa lapset hyvin viihtyvät. Heikki Rantala on käynyt lapsena Kirjaksella uimassa, mutta lähes tyhjäksi pumpattu lampi tarjosikin torstaina hämmästyksen aiheita: – Ennen en ole oikein tajunnut, että uimalan rakenteet ovat noin huonossa kunnossa. Vähän yllätti myös lammen kivisyys. Katso myös videonpätkä lammelta: Lampea tyhjennettiin tulevan purku- ja remonttityön takia kahdella voimakkaalla pumpulla. – Meidän osalta hommat alkavat olla paketissa. Saavutimme sen, mihin sovittiin päästävän. Pumppaus lopetettiin kolmen aikaan yöllä, työnjohtaja Jari Kinnunen Delete Finland Oy:stä kertoo. Torstaiaamuna tosin jatkettiin pumppausta vielä vähän aikaa. Aamukymmenen aikaan Kinnunen ja asentaja Jarmo Jokiharju keräilivät jo letkuja ja muuta työssä tarvittua varustusta lammen maastosta. Tyhjennysoperaatiolla on koko viikon riittänyt yleisöä. Myös valokuvia eri ihmiset ovat ottaneet valtavasti. – Tänne olisi kannattanut perustaa lipputoimisto, Kinnunen vitsailee. Jäljelle jäi pumppauksen jälkeen matalahko lätäkkö. – Rakenteet ovat näkyvissä, mitä tässä tavoiteltiin. Tässä vielä videonpätkä toisesta suunnasta: