Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

”Oikeastaan kaikki omassa tekemisessä takkuili”, kommentoi frisbeegolfin Major-turnauksessa neljänneksi jäänyt Eveliina Salonen

Nokialla pelatun frisbeegolfin Major-turnauksen naisten avoin luokka päättyi sunnuntai-iltapäivällä yhdysvaltalaisjuhliin. Valkeakoskelainen Eveliina Salonen oli koko Major-turnauksen neljäs ja suomalaisista toinen. –Ihan hyvä tunnelma oli kentällä tänään, vaikka peli ei kulkenut. Oikeastaan kaikki omassa tekemisessä takkuili, enkä tiedä, miksi. Täytyy vähän miettiä sitä ensi viikon SM-kisoja varten, Salonen tuumi. Valkeakoskelaisheittäjän kisaa seurasi paikan päällä moni tuttava ja sukulainen. Salosesta oli hienoa, että yleisöä oli muutenkin runsaasti. Kisan kärkipaikkaa ensimmäisestä kierroksesta lähtien pitänyt Paige Pierce kuittasi European Open -mestaruuden kokonaistuloksella 254 (–2). Neljännellä kierroksella hänelle kertyi heittoja 66 (+2). Alkuviikosta parannettavaa, sanoi myös kisan kakkonen Kilpailun toiseksi sijoittui Henna Blomroos, jonka kokonaistulos oli 271 (+15). Sunnuntain kierroksella hän heitti 68 (+4) kertaa eli vain kaksi heittoa enemmän kuin Pierce. – Driveissa jatkui sama taso kuin tähänkin asti, ja ne tuntuivat hyvältä. Kaikissa heitoissa, jotka tapahtuivat noin 50 metrin säteellä, tapahtuikin sitten jotain pahaa, harmitteli Blomroos, joka kertoi kuitenkin olleensa mielissään sijoituksestaan. – Mielessä kalvavat pahat mokat ja isot ongelmat, joita on ollut koko viikon. Niitä täytyy lähteä parantelemaan alkuviikosta. Kisan kolmanneksi tuloksella 273 (+15) sijoittui yhdysvaltalainen Catrina Allen, joka oli neljännen kierroksen kovin par-tuloksellaan (64). Eveliina Salonen oli kokonaistuloksissa neljäs tuloksellaan 282 (+26). Neljäs kierros sujui häneltä 71 (+6) heiton tasolla. ”Parasta on nähdä, kuinka iso laji frisbeegolf on täällä” Naisten luokan voittanut Pierce hekutti Eveliina Salosen lailla yleisön runsautta: – Tämä oli tähän mennessä kauden suurin voittoni, sillä tämän viikon kisa oli vuoden kolmesta Major-turnauksesta ensimmäinen. Parasta koko turnauksessa oli kuitenkin nähdä, kuinka iso laji frisbeegolf on täällä. Minusta on mahtavaa, että pääsimme esittelemään frisbeegolfia monille katsojille, jotka eivät edes tunteneet lajia etukäteen.