Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Miksi ei tajuttu perustaa Kirjaslampi oy:tä? ihmettelee Petri Nieminen mielipiteessään

MIELIPIDE Vähän harmittaa, kun ei joku tajunnut tehdä Kirjaslampi oy:tä, niin kuin esimerkiksi Palloiluhalli oy perustettiin, silmäätekevin puheen- ja toimitusjohtajin. Olisi ollut helppo myydä kaupungille osakkeita, jotka olisivat sitten käyttömaksuina vaikka keräämällä maksettu ja lunastettu takaisin. Näin ollen olisimme varmaan saaneet hiekkapohjaisen idyllisen lammen saunoineen ja hyppytorneineen. Liukumäki pienemmille, totta kai. Lapsille ilmainen ja aikuisille euron päivässä. Toki kuten Palloiluhalli oy:llä, miettimistä olisi myös Kirjaslampi oy:llä: kenen instanssin vastuuseen kuuluu ylläpito, kuten ovien lukitsemiset, siivoukset ja niin edelleen? Tokkopa kaupungin työntekijöiden sentään – eivätkös he tee kaupungin töitä, eikä osakeyhtiöiden? Vai olisikohan meillä tulevaisuudessa Valkeakoski oy, josta kuntalaiset ja mikseivät muutkin, voisi ostaa kaupungin osakkeita? Johan loppuisi Bömbbö-86 -piirtämiset julkisten seinälle, kun osakkeen omistajat liikkuisivat pitkin kyliä. Toisaalta sillähän voisi olla hyvä kaiku. Toki kova tappelu olisi puheenjohtajan ja toimitusjohtajan palleista. Tokkopa niitä ihan saunassa päätettäisiin sentään, eihän? Mutta harmittaa edelleen se, että jonkun olisi pitänyt keksiä tuo Kirjaslampi oy. Meillä olisi tulevaisuudessa Koskissa komea lampi, jota katsomaan tultaisiin yli kuntarajojen ja joka vielä kruunaisi kauniin riippusiltojen lenkin. Petri Nieminen (ps) kaupunginvaltuutettu, maisterismies kasarilla