Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Miten FC Hakan nousuhaaveille käy lauantaina? ”Sarjan toiseksi tehokkain hyökkäys on hyvä testi puolustuksellemme”

FC Hakalla on lauantaina ensimmäisen kerran tällä kaudella mahdollisuus varmistaa nousu jalkapallon Ykkösestä Veikkausliigaan omalla esityksellään. Mikäli FF Jaro kaatuu Pietarsaaressa, nousu on varma. Mikäli peli päättyy tasan tai Jaro voittaa, katseet on käännettävä Oulun suuntaan. Hakan nousujuhlat siirtyvät, jos TPS voittaa AC Oulun. – Jarolla on kaksi tappiota alla, mutta kotona he ovat vahvoja. Sarjan toiseksi tehokkain hyökkäys on hyvä testi meidän puolustuksellemme, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio toteaa. Haka on tällä kaudella kukistanut Jaron jo kahteen otteeseen. Toukokuussa Pietarsaaressa Haka oli vahvempi numeroin 3–1 ja heinäkuussa Tehtaan kentällä 2–0. – Totta kai me lähdemme hakemaan voittoa ja luotamme siihen, että oma laadukas tekeminen riittää, Tainio painottaa. Aivan parhaalla kokoonpanollaan Haka ei Pietarsaareen pääse. – Jonkun verran meillä on poissaolijoita, mutta varmasti saamme iskukykyisen joukkueen jalkeille, Tainio tuumaa. Jaron ja Hakan välinen ottelu alkaa Pietarsaaren Keskuskentällä kello 15. AC Oulu ja TPS ottavat toisistaan mittaa samaan aikaan Oulun Raatissa. Tehtaan kentän Ravintola Paviljongissa järjestetään kisakatsomo Jaron ja Hakan väliselle ottelulle. Ovet ovat auki kello 14 alkaen.