Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Nuoret näyttelijät tutustuivat Aki Sirkesalon musiikkiin vasta nyt: "Tajuttoman upea artisti, säveltäjä ja sanoittaja"

Helmi Kantola "Aloitin tanssimisen viiden vanhana, ja sitä kautta pääsin Valkeakoskella lastennäytelmiin mukaan. Ensimmäinen teatterimuistoni on se, kun olin kauan sitten balettiryhmän kanssa mukana Lumikki ja 7 kääpiötä -näytelmässä. Teatteri ei ollut kovin tuttu, enemmänkin olin nähnyt baletteja. Oli mielenkiintoista nähdä teatterimaailmaa lavan takana ja huomata, että esiintyminen voi olla muutakin kuin tanssia. Suoritan Tampereella kaksoistutkintoa, opiskelen ammattitanssijaksi ja käyn lukiota. Tämä musikaali on minulle työharjoittelua. Harjoituksiin menee paljon aikaa, mutta minullehan tämä on osa koulua, vaikka paljon vapaampaa. En ole koskaan aiemmin työskennellyt kuten nyt, ja se motivoi. Porukka on tosi kiva, ja siksi on aina mukava tulla paikalle. Olen aina ollut esiintyjäluonne. Haluan, että kaikki näkevät minut ja saan tehdä mistä tykkään ja mitä osaan. Tykkään siitä, ettei tarvitse olla oma itsensä, vaan voi esiintyä jonkun roolin takana. Olin lapsena ujo, mutta teatteri on opettanut paljon rohkeutta. Voin olla näyttämöllä ja tehdä mitä vaan, mutta samoin normaalissa, teatterin ulkopuolisessa elämässä. En enää välitä, mitä muut ajattelevat. Lemmen jättiläisessä olen tanssija, mutta välillä kuulun myös ostarin jengiin. Kaikki tanssit eivät tunne niin tutuilta, mutta sitten on niitä, joihin pystyy helposti heittäytymään. Minun on helpompi esiintyä tanssijana kuin näyttelijänä, koska taustaa näyttelijänä on vähän, enkä ole tottunut olemaan lavalla tanssimatta. Olen joutunut opettelemaan, miten pystyy käyttämään kehoa näytellessä, tanssiessahan se on luonnollista. On ollut haastavaa saada eleet, ilmeet ja tunteet esiin muillakin kuin kasvoilla. Ennen tätä musikaalia tunsin Aki Sirkesalon biiseistä vain pari. Nimi ja tarina olivat kyllä tuttuja, mutta en kunnolla tiennyt, millaista musiikkia hän on tehnyt. Nyt lempibiisiksi on tullut Mulla on ikävä sua . Siihen on musikaalissa tehty mielenkiintoinen koreografia, jota on kiva tehdä. Biisi on pirteä ja iloinen, ja tykkään myös sen sanoista. Odotan jo kovasti, että pääsisi esiintymään yleisön eteen ja kuulisi, mitä muut ihmiset tykkäävät musikaalista." Jesse Soini "Ensimmäinen teatterimuistoni taitaa olla ala-asteikäisenä Ronja Ryövärintytär . Muistan vain sen pienen pojan fiiliksen lavastuksesta, joka oli jännittävä ja hieno. Olen tehnyt ensimmäisen proggiksen teatterille 17 vuotta sitten, olin silloin tekniikkaryhmässä mukana. 8 vuotta sitten suunnittelin James Dean -musikaaliin äänet. Sen jälkeen olen tehnyt toistakymmentä äänisuunnittelua. Olen viihtynyt teatterilla heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Työ on sosiaalista ja tulee kiva fiilis, kun näkee katsomossa hymyileviä naamoja tai muita tunnetiloja. Paljon on tullut vietettyä teatterilla aikaa, mutta en ole koskaan ajatellutkaan, että olisin lavalla. Identifioin itseni äänikoppiin ja tekniikkahenkilökuntaan. Minna (Teatterinjohtaja Minna Kangas) pyysi minua projektiin mukaan, sillä hän tiesi musiikkitaustastani. Olen tehnyt trubaduurikeikkoja ja laulaminen on tuttua. Kun harjoiteltiin Pikku Pietarin pihaa , yksi näyttelijä oli pois harjoituksista ja hyppäsin hänen housuihinsa yksissä harjoituksissa. Se riitti vakuuttamaan Minnan, että minuakin voisi nähdä näyttämöllä. Tämä on jännittävä tilaisuus päästä testaamaan, miltä näytteleminen tuntuu. Se on kuitenkin ihan eri juttu kuin trubaduurikeikka, ja aika paljon enemmän on kaikenlaista muistettavaa. Hyvin on mennyt ja kivaa on ollut. Omakohtaisen kokemuksen jälkeen ymmärrän entistä enemmän, millaista on olla näyttelijä, kun teknisenä henkilönä juttelen heidän kanssaan. On tosi upea fiilis nousta näyttämölle, ehkä se tunne vetää esiintymään. Viihdyn yleisön edessä, vaikka päädyinkin tekniikan puolelle. Musiikkiharrastus on pienestä pitäen ollut rakas, mutta taidot ja harrastuneisuus eivät olisi riittäneet musiikin ammattilaiseksi. Myös tekniikka oli aina kiinnostanut ja lukion jälkeen pääsinkin Tampereen ammattikorkeakouluun elokuvan ja television koulutusohjelmaan opiskelemaan äänisuunnittelua. Nyt toimin yrittäjänä ääni- ja tapahtuma-alalla. Olen tehnyt työtä niin täällä kaupunginteatterissa kuin Apianniemen kesäteatterissa. Teatterissa itselleni tärkein asia on yhteisön sosiaalisuus. Videotyöskentely on yksin studiolla puurtamista, mutta tämä on hyvää vastapainoa. Lemmen jättiläisessä näyttelen teini-ikäistä Petkua. Hän on helposti samaistuttava henkilö, vilkas keppostelija, joka käyttää enemmän fysiikkaa kuin päätä. Ollaan me täällä porukalla naurettu, miten teinin rooli sopii yli kolmekymppiselle. Kuulemma olen sen verran siloposkisena säilynyt, että menen lavalla nuoremmasta kuin olen. Aki Sirkesalon musiikkia tunsin huonosti, enkä lapsena ja nuorena innostunut siitä. Nyt olen oppinut rakastamaan biisejä ja huomannut, miten tajuttoman upea artisti, säveltäjä ja sanoittaja Sirkesalo oli. Hänellä on upeita tarinoita, joista on saatu hieno tarina. Nyt kuuntelen Sirkesaloa paljon enemmän kuin aiemmin. Remontti on suosikki, samoin Mulla on ikävä sua , jonka otin myös omaan trubaduurisettiini. Se on hyvä menobiisi." Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ronja Norojärvi "Melkeinpä kaikki meidän perheestä ovat olleet jossain vaiheessa mukana teatterissa. Ensimmäinen teatterimuistoni on kesäteatterista Voipaalasta. Näytelmän nimi oli Meijeri . Olin ehkä viisivuotias. Kun ei tarvinnut olla lavalla, me oltiin siellä metsässä keräämässä mustikoita ja herkuttelemassa. Teatteri-ilmaisun koulua en ole käynyt vaan olen tullut teatteriin isän ja äidin kautta. Sitten teatteri on ruvennut minua jo nappaamaan näytelmiin mukaan. Harvemmin minua esitykset houkuttelevat vaan se teatterin ilmapiiri. Se on perheyhteisö, jossa on aina mukavaa. Ihan kuin kotiin tulisi, kun menee teatterille! Teatteri on opettanut itseilmaisua. Ennen teatteria ja kun olin harrastanut sitä vasta vähän olen ollut ujo ja sisäänpäin suuntautunut, sellainen pieni tyttö. Teemme usein sellaista harjoitusta, että menemme yksin lavalle ja hengitämme. Sitten sanotaan: "Minä olen minä, ota tai jätä". Minusta se on kaunis harjoitus. Se on antanut minulle voimaa. Nyt olen 16-vuotias ja musiikkilukion toisella. Motivaatio harrastaa tulee siitä, kuinka paljon nautin. Se auttaa myös koulussa jaksamista, kun on mieluista tekemistä. Ei tule uupumusta, kun on paljon ihania ihmisiä ympärillä. Lemmen jättiläisessä olen uusi tyttö, joka tulee pieneen kylään ja pistää kyläläisiä ajattelemaan ja tarkistamaan kantojaan esimerkiksi sateenkaarisuhteisiin. Tämä on ehkä isoin rooli, mitä minulle on annettu. Minulla on myös paljon enemmän vastuuta. Tässä on lauluja ja paljon tansseja sekä melko vaikeita koreografioita. Aki Sirkesalosta tiesin ennen vain, että hän oli kotoisin Akaasta ja hänen muutaman biisinsä tiesin. Nyt on ollut ihana kuunnella Akin kaverilta Harrilta ( Salminen ) tarinoita Akin lapsuudesta ja nuoruudesta. Ensimmäisenä Akin biiseistä nousee mieleeni Tule nyt . Siinä on meidän näytelmässä tosi ihana kohtaus taustalla. Biisi on herkkä ja hellyttävä. Toki jännitän, muistanko ensi-illassa kaiken siitä, mitä pitää tehdä ja missä pitää milloinkin olla. Jos ei ole jännitystä, voi kyllä ruveta epäilemään, onko panostanut tarpeeksi." Lemmen jättiläinen. Ensi-ilta Valkeakosken kaupunginteatterissa 3.10.2020. Näytöksiä 5.12. asti