Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Juuri nyt: Pirkanmaalla todettu 4 uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala Tays tiistaina aamulla. Laboratoriossa todettuja tautitapauksia on nyt Pirkanmaalla yhteensä 144. Pirkanmaalla on tällä hetkellä Suomessa toiseksi eniten tartuntoja. Ylivoimaisesti eniten tartuntoja on todettu Uudellamaalla. Taysin erityisvastuualueella on kuollut yksi ihminen. Sairaalahoidossa on maanantain tietojen mukaan 17 ihmistä, joista kuusi tehohoidossa. Väestömäärään suhteutettuna tartuntoja esiintyy kuitenkin Pirkanmaata enemmän ainakin Etelä-Savossa, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Pirkanmaan ensimmäinen koronavirustartunta todettiin 5. maaliskuuta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tietojen mukaan koko maassa oli maanantaina 2 176 todettua koronavirustartuntaa. Näin tapaukset jakautuvat kunnittain THL päivittää listaa kuntakohtaisista tartuntamääristä. Maanantaina tilasto näytti seuraavalta: Kangasala 11, Pirkkala 6, Orivesi 6, Ylöjärvi 7, Tampere 84 ja Valkeakoski 12. Valkeakosken kaupungin ylilääkäri Riikka Luoto kertoi Valkeakosken Sanomille maanantaina, että ainakin THL:n perjantaina julkistetussa karttatilastossa on vielä mukana Roukon koulun tapaus, joka myöhemmin paljastui vääräksi hälytykseksi. Keski-Suomen puolella Jämsässä on todettu 8 tapausta. Kaikki Pirkanmaan kunnat, joissa on tartuntoja, eivät näy listalla. THL tilastoi listaan ainoastaan kunnat, joissa on todettu yli 4 tartuntaa. Pirkanmaalla on THL:n lukujen mukaan todettu yhteensä 144 tartuntaa. Listalla on kuitenkin vain 120 tapausta. Se tarkoittaa sitä, että Pirkanmaalla on useita kuntia, joissa on todettu alle 5 tartuntaa.