Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Milloin saamme Valkeakoskelle seuraavan Suomen mestarin Laura Vihervän jälkeen? – Tätä kävimme kysymässä Mottitien aerobicsalin asiantuntijoilta

Mottitien aerobichautomossa harjoittelee pitkälti toista sataa voimistelijaa, mutta ei yhtään yleisen sarjan urheilijaa. Milloin meille kuoriutuu seuraava Suomen mestari Laura Vihervän jälkeen? Kysytäänpä vuosikausia aerobiccareita valmentaneelta Tiina Koljanderilta ? – En ole miettinyt noin pitkälle. Annan voimistelijoiden kasvaa rauhassa, askel askeleelta urheilijan polulla. Suomessa kilpailu on kovaa. Turku hyökkää kimppuun kovasti, mutta ei ole suinkaan ainoa kaupunki, joista tullaan taistelemaan myös paikoista kevään MM-kisoihin, Koljander vastaa. Valkeakosken aerobiccarit saivat viiden päivän harjoitusleirille kaksi kansainvälistä valmentajaa ja kilpa-aerobicin MM-mitalistia, espanjanlaisen Lli Vicenten ja venäläisen Polina Amosenokin . – On hyvin mahdollista, että joku Valkeakosken nykyisistä taitavista nuorista voittaa yksilöiden Suomen mestaruuden, Lli katsoo. – Mestaruuteen vaaditaan sekä fyysistä että henkistä treeniä – erilaista elämäntapaa ja aikaa. Minä treenasin omana aktiiviaikana jotenkin jokaisena päivänä, sanoo kolminkertainen maailmanmestari Lli Vicente. Valkeakosken nykyisistä nuorista pian 16-vuotias Lumi Vahteristo on valmis ottamaan mestaruushaasteen vastaan. Koulussa hän on täyden kympin tyttö ja aerobiccaa nuorissa vielä kaksi vuotta. Lumi treenaa aerobicia kuusi kertaa viikossa ja kerran viikossa hän käy kuntosalilla. – Naisten Suomen mestaruus on mahdollista saavuttaa, jos tekee töitä kuten tähänkin asti – ja kovempaakin, sanoo Vahteristo, joka on saavuttanut tähän mennessä 12–14-vuotiaiden yksilöissä SM-pronssia. Katso video : Viime elokuussa Mottitien salille siirtyi maajoukkuetason 18-vuotias telinevoimistelija Tampereen Sammon urheilulukion Wilma Malin , joka vaihtoi lajia ja alkoi omaksua kilpa-aerobicin metkuja yllättävän nopeasti. Hän nousee ensi syksynä naisten sarjaan. – Totta kai haluan naisten Suomen mestariksi! Paljon kovaa treeniä se vaatii. Minulla on vielä paljon opittavaa. Askeleet, rytmitys ja musiikki ovat aerobicissa tosi nopeita, naurahtaa telinevoimistelun naisten SM-hopeamitalisti nojapuilla ja hypyissä. No hyvä. Seuraavaa VaVon aerobicin Suomen mestaria ei luultavasti voi kukaan luvata. Mutta hei: mitä tähän sanoo itse Laura Vihervä? –Ehdottomasti Suomen mestaruus on mahdollinen, mutta en osaa sanoa tarkka vuotta. Mitä mestaruuteen vaaditaan? – Täytyy sitoutua urheilijan elämäntapoihin. Nykyisissä voimistelijoissa Valkeakoskella on paljon potentiaalia. Toivottavasti he jaksavat harjoitella. Itse olin joskus hiukan yksinäinenkin, mutta onneksi oli kova palo menestyä. Siten jaksoin rankimmatkin ajat, VaVon nykyinen valmennuspäällikkö sanoo. Vihervä valmentaa pääasiassa seuran alle 12-vuotiaita aerobiccareita. – Tulossa on iso joukko taitavia voimistelijoita. Kyllä meillä tulevaisuutta on, ei huolta. Lisäksi huikeaa kehitystä on jo nähty 18-vuotiaassa Wilma Malinissa, vaikka hän siirtyi meille vasta kesän lopussa telinevoimistelusta. Laura Vihervä oli itse 20-vuotias, kun hän voitti ensimmäisen naisten Suomen mestaruutensa Jyväskylän SM-lavalla 2011. SM-kultaa tuli seitsemän kertaa, ja niistä viimeisin 2018.