Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Vettä tuli Valkeakoskella lähes 60 millimetriä tunnissa – Niin paljon sataa ehkä kerran sadassa vuodessa

Ei mikään ihme, että Valkeakoskella tulvi lauantai-illan sateessa. Meteorologi Niina Niinimäki Ilmatieteen laitokselta arvioi säätutkan perusteella, että lauantaina esimerkiksi kello 19–20 Valkeakosken Salonkadulla tuntisademäärä nousi lähes 60 millimetriin. – Sitten on ollut vähän taukoa, minkä jälkeen on tullut uusi ryöpsäys. Kokonaissademäärä olisi säätutkan perusteella noussut jonnekin yli 80 millimetriin muutaman tunnin aikana. Niinimäki sanoo määrää ihan poikkeukselliseksi. – Yleensä 30 milliä tunnissa pidetään jo aika poikkeuksellisen runsaana sateena. Seuraavaksi Niinimäki katsoo laskuria, joka kertoo toistuvuusajoista: – Toistuvuusaika 50 milliä tunnissa olisi 95 vuotta. 60 millin tuntisademäärän toistuvuusaika menisi yli sataan vuoteen. Välttämättä siis sadevesiviemäröintiä ei tarvitse rakentaa ihan äkkiä uusiksi? – Varmaankaan sadevesiviemäreitä ei mitoiteta sadan vuoden toistuvuusajoille. Ei mikään ihme, jos viemärit eivät vetäneet. Mitkään mitoitukset eivät olisi lauantaina riittäneet. Me Valkeakoskella olemme jo ehtineet spekuloida ilmastonmuutoksella. – Toki ilmastonmuutos aiheuttaa muutosta siihen suuntaan, että rankkasateet voivat voimistua.