Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Mad Max voitti vuoden ensimmäiset pelinsä

Mad Max pelasi tulokseltaan täydellisen loppiaisviikonlopun. Lauantaina kaatui Sievi kotihallissa lukemin 6–5 (4–1), ja loppiaisena Jyväskylän reissu Riemun vieraaksi myös täyden pistepotin maalein 2–5 (0–3). Mad Maxin tehokkaimmat viikonlopun matseissa olivat neljän tehopisteen Mikko Heritty, Justus Kunnas ja Yasar Elbeller. Joona Heritty pelasi kaksi hienoa matsia ja iski Sieviä vastaan liigauransa kaksi ensimmäistä maalia. – Saimme tärkeät kuusi pistettä heti uuden vuosikymmenen alkuun. Molemmissa peleissä toistui jostain syystä sama kaava. Hallitsimme avausjaksoja, päästimme vastustajat peliin mukaan. Olen tyytyväinen pistepottiin, mutta tasaisuus pitää jostain kaivaa esiin, jotta saamme lyötyä kunnon haasteen kärkijengeille, jotka tulevat seuraavaksi vastaan, mietiskeli päävalmentaja Tomi Tuominen Riemu-pelin jälkeen. Riemu-pelissä Mikko Heritty laukoi 0-1 johdon, kun kello näytti vasta neljä sekuntia! – Peli oli täydellisesti hallinnassa koko ensi jakson. Riemun hyökkäysyritykset pysäytettiin kerta toisensa jälkeen. Paikkoja rakensimmen lukuisia, hyvällä viimeistelyllä olisi saatu kolmesta viiteen maalia lisää. Tauolla painotimme, että sama draivi jatkuisi toisella puoliajalla. Jostain syystä kuitenkin puheet ja jalat jäivät koppiin. Loppua kohden saimme taas pelin raiteille ja Riemun reikäpaidan mukaan ottaminen ei tuonut tasoitusta. Pojat pelasivat lopun fiksusti ja suurella sydämellä, kertasi valmentaja Jari-Pekka Mäkelä Riemu-pelin kulkua. Kamppailu jatkuu kuumana ensi lauantaina, kun sarjakärki Akaa Futsal tulee naapuripitäjästä vierailulle Apian hornankattilaan.