Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Akaa sai poikkeusluvan hyvinvointikeskukseen – Rakentaminen alkaa jo tänä syksynä

Akaa on saanut poikkeusluvan uudelle hyvinvointikeskukselle. Kaupunki tiedotti asiasta perjantaina. Sosiaali- ja terveysministeriö käsitteli Akaan poikkeuslupahakemusta torstaina 4. heinäkuuta. Ministeriön kanta hakemukseen oli positiivinen. – Olen päätöksestä erittäin tyytyväinen. Päätös merkitsee sitä, että pääsemme etenemään yhdessä Akaan kaupungin merkittävimmistä hankkeista. Nykyaikaisella ja modernilla hyvinvointikeskuksella on iso vaikutus kaupungin palveluverkkoon, kuntalaisten palveluihin sekä kaupungin talouteen. Hanke edistää Akaan Toijalan aseman seudun kehittämistä ja on varmasti yksi tuleva vetovoimatekijämme, sanoo kaupunginjohtaja Antti Peltola kaupungin tiedotteessa. Akaa jätti päivitetyn poikkeuslupahakemuksen keskuksen rakentamiseksi toukokuussa. Uuden luvan hakeminen tuli välttämättömäksi, kun ministeriö katsoi että hyvinvointikeskuksen suunnitteluratkaisu ei enää vastannut ministeriön aiemmin myöntämän poikkeusluvan ehtoja. Nyt tavoitteena on jatkaa rakennuslupavaiheen valmistelua ja tarvittavien toteutussuunnitelmien laatimista. Varsinaiset rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syksyn 2019 aikana. Kaupunki arvioi tiedotteessa, että hyvinvointikeskus olisi mahdollista ottaa käyttöön kesällä 2021.