Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Liikekeskusten turvallisuus on kaikkien yhteinen asia, koulutus näyttää tulevan tarpeeseen

Valkeakoskella kauppakeskus Koskikarassa sattui tänä syksynä palohälytys. Syynä oli sähkökeskuksen kärähtäminen ja tilanne oli nopeasti ohi. Tapahtuma oli pieni, mutta sen myötä paljastui merkittävä puute. Kävi ilmi, että ei ole ollenkaan selvää, miten liikekeskuksessa toimitaan hälytystilanteessa. Vastuuta on tietenkin myös vuokralaisella, ja asia koskettaa myös Valkeakosken Sanomia, sillä konttorimme on liikekeskuksen neljännessä kerroksessa. Lehden väki oli joukon jatkona ihmettelemässä, että mitä nyt oikein tapahtuu ja miten meidän pitäisi toimia. Julkisten paikkojen, kuten liikekeskusten, turvallisuus on kuitenkin vuokralaisten lisäksi myös kaikkien yhteinen asia. Liikekeskukset ovat osa julkista tilaa ja kaupunkilaisten elämää, kokoontumispaikkoja, vapaa-ajanvieton ja päivittäisen asioinnin kohteita. Siksi niiden turvallisuusasiat koskettavat paljon laajemmin kuin vain rakennuksessa työskenteleviä henkilöitä. Onkin hyvä, että Koskikarassa turvallisuusasioissa koulutetaan myös asiakkaita. Liikkeet vastaavat asiakkaiden turvallisuudesta, mutta tärkeää on, että mahdollisimman moni tiloissa liikkuva tietää miten toimia. Paloturvallisuuskoulutus järjestetään tänään perjantaina 15. marraskuuta. Kaikille avoin koulutus on maksuton, ja se järjestetään Koskikaran aulan katutasossa. Koulutus alkaa kello 11, ja sen kesto on noin kaksi tuntia. Palojen ennaltaehkäisy ja alkusammutusvälineistön käyttö ovat tärkeitä taitoja kaikille.