Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Jätehuollon lyhytkin poikkeustila kiristää hermoja – Valkeakoskella on syntynyt erikoinen jätekiista

Valkeakoskella on jätehuollossa syntynyt erikoinen ongelma. Useamman isännöitsijän mukaan jätekatokset pursuilevat jätteitä, koska astioita ei ole tyhjennetty. Jätehuollosta vastaavan Kiertokapulan mukaan ongelmaa ei juurikaan ole. Jätehuollossa on kuitenkin ollut Valkeakoskella kevään mittaan muutoksia. Astioiden tyhjennystä hoitava yritys teki ison muutoksen reitteihinsä, ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Syväsäiliöiden tyhjentäjänä aloitti uusi tekijä. Nivelvaiheet ovat usein hankalia ja myös Kiertokapulalta myönnetään, että näissä kohdissa on saattanut tulla yksittäisiä virheitä. Jätehuolto on asia, joka herättää kansalaisissa tunteita. Se on yksi niistä aiheista, joista lehdellekin tulee eniten yhteydenottoja. Usein käy myös niin, että kun menemme roskaiselle paikalle jutuntekoon, jätteet on jo ehditty viedä pois. Vaikuttaa siltä, että jätteiden suhteen lyhytkin poikkeustila alkaa nopeasti ärsyttää. Tietäähän sen itsestäänkin: jos kerrankin ottaa asiakseen viedä lasiroskat keräykseen ja pahvit omaan paikkaansa, täysi keräysastia suututtaa. Mitäs näille nyt tehdään, kun tilaa vievät roskat on saatu viimeinkin mukaan? Välillä tuskaillaan, miten suomalaiset ovat huonoja kierrättämään ja dumppaavat roskia milloin minnekin tienpenkoille. Näyttää kuitenkin siltä, että enemmistö meistä arvostaa sekä luontoa että siistiä ympäristöä – ja haluaa roskat sinne, mihin ne kuuluvat. Jäteastioihin, ei niiden viereen.