Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Hirviä tähyiltiin yläilmoista: yhtään sarvipäätä ei nähty, mutta jälkiä kyllä monessa paikassa

Jokakeväinen hirvilaskenta tehtiin Sääksmäellä vuonna 1970 aivan uudella tavalla, lentokoneesta käsin. – Laskenta lentokoneesta on varsin käyttökelpoinen tapa ja ennen kaikkea helppo ja vaivaton menetelmä. Tunnissa tehdään sama työ, mihin hiihtämällä voi mennä päiväkausia, kertoi Kaarle Aineslahti . Sääksmäen hirvilaskenta tehtiin Valkeakosken Ilmaisukerhon "Leivolla". Laskijat eivät nähneet hirviä, mutta jälkiä oli 24 paikassa. Yläkuvassa vasemmalla opettaja Kaarle Aineslahti, keskellä ohjaaja, työnjohtaja Taisto Kallio ja oikealla työnjohtaja Esko Etelä. Valkeakosken Nuorisoteatterin ryhmä vei voiton Hämeen läänin nuorison näytelmätaidon kilpailussa. Hellin Auvinen-Salmen ohjaamassa voitokkaassa Oli kevät -näytelmässä olivat mukana Asko Kaunisto (takana), Leena Viitanen ja Kari Lundahl Valkeakosken kauppatorille ilmestyi uusi mustamakkaran myyntiauto, jossa niin tavarat kuin myyjät saivat olla tuulelta ja pölyltä suojassa. Itse tuotetta valmistettiin Esko Ylämäen kiinteistössä Raikkaan teollisuusalueella. Oli aika huokaista helpotuksesta, sillä kevään yo-kirjoitukset olivat ohi. Saksan kielen koken jälkeen Soili Juvonen (vas.), Leena Jääskeläinen, Eeva Kivalo, Heikki Virkki ja Irma Niemi jäivät yhteiskoulun pihalle pohtimaan tehtyä koetta.