Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pirkanmaalla on todettu viisi uutta koronatartuntaa – yhteensä tartuntoja on varmistunut 110

Pirkanmaalla on varmistunut viisi uutta koronavirustartuntaa, kertoi Tampereen yliopistollinen sairaala Tays torstaiaamuna. Viime viikonloppuna Pirkanmaalla koettiin tartuntapiikki, kun todettujen tartuntojen määrä nousi kymmeneen ja 18:aan. Sen jälkeen luvut ovat palanneet takaisin maltillisiin alle kymmenen tartunnan päivälukemiin. Yhteensä Pirkanmaalla on nyt todettu 110 laboratoriotestattua tartuntaa. Tays tilastoi kaikki Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella vahvistetut tartunnat. Ensimmäinen koronavirustartunta varmistui Pirkanmaalla 5. maaliskuuta. Maakunnassa ei ole kerrottu koronaviruksen aiheuttamista kuolemista. Seitsemässä kunnassa Tiistaina julkistettiin työ- ja elinkeinoministeriön muistio, joka oli ravintoloiden sulkemista koskevan asetuksen perusteluina. Muistiosta selviävät tiedot siitä, missä Pirkanmaan kunnissa oli muistion kirjoittamiseen mennessä todettu koronavirustartuntoja. Pirkanmaalla on todettu tartuntoja seitsemän kunnan alueella: Kangasalla, Orivedellä, Pirkkalassa, Tampereella ja Valkeakoskella, joissa on todettu useita laboratoriovarmistettuja covid-19-tapauksia. Pirkanmaalla on maakunnista toiseksi eniten todettuja tartuntoja. Tartuntoja on kuitenkin todettuja lukuja enemmän, sillä kaikkia lieväoireisia ei testata, ja viruksen voi sairastaa myös oireettomana. Lisäksi Pirkanmaan kunnista Aamulehden tiedossa on ainakin yksi tartunta Lempäälästä. Maailmassa pian miljoona tartuntaa Suomessa on keskiviikkoiltapäivään mennessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan todettu 1 446 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on 159 ihmistä, joista tehohoidossa 62. Viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Suomessa kuollut 17 ihmistä. Hallituksen mukaan tähän mennessä rajoitustoimet ovat hidastaneet epidemian kehitystä. Koronatestien määrää lisätään ja samalla ryhdytään uudestaan jäljittämään tartuntaketjuja. Myös vasta-ainetestejä aletaan ottaa vastustuskykyisten henkilöiden löytämiseksi. Johns Hopkinsin yliopiston laskurin mukaan koko maailmassa on tänään torstaiaamuna kaikkiaan 935 817 varmistettua koronavirustartuntaa. Tällä hetkellä eniten tartuntoja on Yhdysvalloissa, jossa tartunnan on saanut 215 417 ihmistä. Koronavirukseen on kuollut 47 231 henkilöä, joista suurin yksittäinen osuus on Italiassa. Italiassa 13 155 ihmistä on kuollut saatuaan koronaviruksen. Viruksesta on parantunut tähän mennessä 193 764 ihmistä.