Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Vuoden ensimmäisen koskilaisen vauvan isä Joni Sorvari on innokas perhokalastaja – tuleekohan pojastakin kalamies? ”Voi olla niinkin, että Hakan kautta Real Madridiin tai Kiekko-Ahman kautta HPK:hon”

Valkeakosken Eerolantien varrella asuvan Mirka ja Joni Sorvarin perheeseen itse asiassa syntyi vuosikymmenen ensimmäinen koskilaisvauva, joka... Mutta jaa: emmehän me vielä tiedäkään hänen nimeään. Vai tiedämmekö? – Ilpo on välíaikainen työnimi. Ilpoksi ovat muutkin lapset häntä jo sanoneet, mutta se ei kuulemma tule oikeaksi nimeksi, Mirka ja Joni katselevat tyttöjensä ilmeitä. Perheen uudella tulokkaalla tulee olemaan paljon kavereita, ja oppimisen luulisi sujuvan kuin vettä vaan, sillä Ilpolla on neljä sisarta. Sorvarien eteisessä oven edessä on monet pienet kengät, sillä uusioperheeseen kuuluvat ennestään Jonin tyttäret Pihla , 7, ja Minja , 6, sekä Mirkan tytöt Aada , 9, ja Ella , 7. Miltä velipoika vaikuttaa? – Kivalta. Ja äänekkäältä, tytöt määrittelevät. ”Reippaita tyttöjä kaikki” Tytöistä on mukavasti seuraa toisilleen. – Onhan se arki haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Reippaita tyttöjä ovat kaikki, Mirka sanoo. – Nyt tuli vähän tyttö–poika-tasapainoa, en ole enää ihan alakynnessä, kun Ilpo syntyi. Meillä ei ole tylsiä päiviä, Joni naureskelee. Mirka-äiti nauraa, että vielä lopullista nimeä ei ole päätetty. – Meillä on täällä arvonta vielä menossa. – Veeti! huudahtaa Aada. Muilta tytöiltä kannatusta saavat myös Oskari ja Lenni. ”Helppo ja helppo” Ilpon kanssa ei tullut hirveä hoppu viime metreillä. – Synnytys käynnistyi päivällä kotona kolmen aikaan, viideltä olimme Taysissa, ja hän syntyi kello 21.34, Mirka kertoo. – Kaikki meni hyvin, Joni komppaa. Mirka kuvailee synnytystä nopeaksi ja helpoksi. – Helppo ja helppo, Joni naurahtaa. – Niin. Riippuu siitä, mistä vinkkelistä katsoo. Kyllähän se auttoi, että minulla oli kokemusta jo kahden tyttären syntymästä. Tämänkertainen oli oikeasti helpoin, Mirka sanoo. Mirkan raskausaika oli kuitenkin haastava. – Olin syksystä asti sairaslomalla kipeiden supistelujen takia, Nokialla lastenkodissa työskentelevä Mirka kertoo. Neuvolalääkäri ei arvannutkaan Laskettu päivämäärä oli 27. joulukuuta.  Neuvolalääkäri sanoi Mirkalle, että vauva ei tule pysymään äidin vatsassa millään laskettuun päivään asti aikaisten supistelujen takia. – Sitten vauva päättikin, että mennään yli lasketun ajan tammikuulle. Tavoitteena ei ollut vuoden ensimmäinen päivä. Päin vastoin, odotimme vauvaa tulevaksi jo viime vuoden puolella. – Kun se meni nyt näin, Ilpo pääsee aikanaan aloittamaan koulun vanhempana kuin loppuvuodesta syntyneet. Pojalla oli syntyessään mittaa 50 senttiä, ja Mirka-äidillä on nyt 3500 grammaa kevyempi olo kuin reilu viikko sitten. Joni Sorvari opiskelee kasvatus- ja ohjausalaa oman työnsä ohella, mihin liittyy myös työharjoittelua. – Vähän kiristin tahtia, että saan suoritettua pari opiskeluun liittyvää näyttöä ennen vauvan tulemasta. Sainkin sitten olla kotona pojan syntymän aikaan. Pari viikkoa isyyslomaa Kaupungintalolla töissä oleva perheenisä otti heti alkajaisiksi isyyslomaa kaksi viikkoa auttaakseen kotiaskareissa. Mirka ja Joni odottelevat jo kovasti, että vauvan kanssa pääsisi ulkoilemaan. – Ja nukkumaan yöllä vähän enemmän, Joni lisää. Ilpo syntyi sunnuntaina, ja Sorvarit lähtivät sairaalasta kotiin jo maanantaina päivällä. – Ne kaksi ensimmäistä päivää oli sellaisia, ettei tiennyt, miten päin tässä oikein olisi ollut ja tehnyt, Mirka kuvailee. Perhokalastusta, jääkiekkoa, jalkapalloa... Joni Sorvari tunnetaan Valkeakoskella innokkaana perhokalastajana. Valkeakosken Sanomien vieraillessa Sorvarien kotona Ilpo on yhtä tuhahdusta lukuun ottamatta ihan hiljaa. Äkisti Ilpon kädet nousevat kuin seuraavaan perhon heittoon! – Luulen kyllä, että Ilpo lähtee mukaan kalastamaan, jos vain haluaa harrastaa. Voi olla niinkin, että Hakan kautta Real Madridiin ja Kiekko-Ahman kautta HPK:hon, Joni Sorvari hymyilee. Koko perhe tykkää liikkua luonnossa, katsoa teeveestä luontodokkareita ja käydä järvellä kesäisin, kunhan kaikki pääsevät mukaan. – Harrastukset ovat tärkeitä. On käyty joukkuevoimistelussa. Vähän on mietitty painia, ja osa haluaisi harrastaa yleisurheilua ja ratsastamista, Mirka ja Joni Sorvari kertoo. ”Koko perhe tykkää samoilla luonnossa, katsoa teeveestä luontodokkareita ja käydä järvellä kesäisin.”