Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nostalgiaa: Päijänne päästä päähän yhteen menoon vesisuksilla! – Vesikiitäjien naisten tempaus kesti 172 kilometriä ja yli kuusi tuntia

Elokuun 2. päivänä kello 7 vuonna 1959 valkeakoskelaistytöt Manja Vuorimäki, Kaija Salminen, Kaija Ikonen, Aili Hirvo, Kaija Rauman ja Ritva Rinne olivat Päijänteen Äijälänsalmen suulla valmiina seikkailuun, joka jäisi suomalaisen vesihiihdon historiaan epävirallisena mutta huimana Suomen ennätyksenä. Tavoitteena oli hiihtää vesisuksilla Päijänne päästä päähän. Hannele-nimisen 200-hevosvoiman moottori mylvähteli ja oli valmis vetämään perässään yhteen menoon kuusi naista rinnakkain Lahteen asti. Hannelen kyytiin hyppäsivät veneen omistanut Ensio Rikkonen ja Jukka Rauman . Hiihtäjäkuusikko oli valikoitunut Vesikiitäjien taitavimmista ja rohkeimmista tytöistä, jotka pystyivät kiitämään myös pyramideissa. Ensio Rikkoselta huima idea Mistä ihmeestä hullu ajatus monen tunnin yhtämittaisesta hiihdosta sai alkunsa? – Idea näin pitkästä matkasta oli Vesikiitäjien sielun Ensio Rikkosen. Minua pelkkä ajatuskin kamaloitti aluksi. Se johtui kunnioituksesta Päijännettä kohtaan. Ekonomi Rikkonen oli ammatiltaan ostaja Yhtyneillä, röyhkeä ja täysin yllytyshullu mies, joka suhteillaan sai Apu-lehden innostumaan mukaan. Koko matkasta ei kai muuten olisi tullutkaan mitään, Jukka Rauman, 84, muistelee. Valkeakosken Vesikiitäjät oli perustettu 1952. Tämänkin seuran ja harrastuksen takana olivat vahvasti Yhtyneet Paperitehtaat ja Juuso Walden . Vesihiihto veti tyttöjä puoleensa Vesihiihto alkoi Valkeakoskella Lotilanjärvellä, mutta likaisesta vedestä ei pidetty ja paikka jäi ilman hiihtäjiään. – Yhteen aikaan lähdimme ihmisten pyykkilaitureilta tai vallan vedestä, ennen kuin toiminta siirtyi Apian kanavan edustalle. Mallasvedellä päästiin hyvin myös harjoittelemaan pitkän matkan hiihtoa. Jukka Rauman astui remmiin vuonna 1954. –  En olisi kai tullutkaan, jos minulle ei olisi ollut kiinnostusta tuohon toiseen sukupuoleen. Vesihiihto veti siihen aikaan Valkeakoskella kaikki kauniit tytöt puoleensa. Niitähän oli mukana iso liuta. Jukka Rauman muistaa, että pelkkä innostus ja uutuudenviehätys vesihiihtoon ei riittänyt ja niin tyttöjä myös karsiutui pois. – Lajihan vaatii uskallusta, hoksottimia, taitavuutta. Vettä piti kyntää hampaat irvessä ja nousta suksille aina vain uudestaan. Kaikilla ei riittänyt sisua yrittää tarpeeksi. Juuso komensi kiitämään vesibussien ympärillä Suomen vesihiihto ei olisi saanut vahvaa alkuaan Valkeakoskelta, ellei Yhtyneitten avustus olisi ollut mittava. – Yhtiö oli myötämielinen koskilaisten harrastuksiin ja halusi huolehtia ihmisten hyvinvoinnista, Vesikiitäjien toiminnassa jo nuoresta pitäen mukana ollut Kimmo Perolahti huomauttaa. Juuso Waldenilla oli tapana komentaa vesikiitäjiä hiihtämään vesibussien ympärillä, kun Juusolla oli vieraita. – Juuso ei valtavasti innostunut Päijänne-hiihdosta, kun se ei kuulunut Valkeakosken omiin ympyröihin ja olisi tuonut liikaa kuuluisuutta, Jukka Rauman paljastaa. Ensio Rikkonen sai omilla yhteyksillään Apu -lehden innostumaan, ja lehti kirjoittikin hurjasta matkasta seitsemän sivun reportaasin. Jukka Rauman lisää, että Valkeakosken Sanomat oli toinen tärkeä tukija Vesikiitäjien toiminnassa. Yksi nurin ja vetonarut solmuun Päijänne-tempaus alkoi aamulla, kun järvenselkien aallokko ei vielä käynyt liian korkeaksi. Tuulesta ei ollutkaan haitaksi niin paljon kuin uteliaista veneilijöistä, jotka ajoivat lähelle seuraamaan matkan edistymistä. – Vieraista veneistä tulikin ristiaallokkoa, ja niin Aili Hirvon suksi hörppäsi ja hän putosi veden varaan. Porukka hätääntyi, kun vetonarut menivät solmuun. Keskeytys toi hiihtäjätytöille itkunsekaisen tunneryöpyn. Minun oli ne narut selviteltävä ennen kuin pystyimme jatkamaan, Rauman kertoo. Onneksi Hannele-vene oli niin vahva, että se pystyi nostamaan kuusikin naista veden varasta pinnalle ja niin matka jatkui. – Olimme silti äärirajoilla, sillä veden vastus oli kova. Tytöillä piti olla juuri oikea tekniikka, millä noustiin uudestaan vauhtiin, Rauman kuvailee. Tankkaaminen suoraan vauhdista Vesihiihtäjiä seurasi Vesikiitäjien huoltovene, josta laskettiin avustaja viemään hiihtäjärivin vierelle evästä ja juotavaa. – Tankkaukset olivat lähinnä kosmetiikkaa. Se oli myös vaarallista. Huolimaton ei saanut olla, kun vierelle tuli huoltaja, joka ojensi pientä haukattavaa hiihtäjille. Hiihtäjillä ei ollut minkäänlaisia pelastusliivejäkään. Matkan ainoa tauko ja tankkauspiste oli Vääksyn kanavalla, joka piti juosta puolelta toiselle. ”Porasin solkenaan” Kun viimein Lahden radiomastot alkoivat näkyä, hiihtäjätytöt huusivat kilpaa. Viimein oli päättymässä rassaava matka, joka vaatii kovaa kuntoa etenkin käsiltä, jaloilta, vatsalihaksilta – koko kropalta. – Kyllä tytöt olivat maalissa iloisia. Rasitus purkautui hyppimällä, halimalla ja suukottelemalla, kun pitkä matka oli vihdoin ohitse, Jukka Rauman kertoo. – Olihan se helpottavaa minullekin. Olen tunneihminen. Porasin solkenaan, kun olimme maalissa kaikki vaikeudetkin voittaneena, Rauman muistaa. Niin se oli ohi. Päijänne päästä päähän vesisuksilla yhtä soittoa: 172 kilometriä ja 640 metriä – aikaa 6,5 tuntia. Suomen ensimmäiset SM-kisat Haka-Pirtillä Vesikiitäjillä oli kulta-aikoinaan 1960–70-luvulla paljon näytöksiä Apian kanavalla, ja seura osallistui monta kertaa myös Kirjalammen juhliin erilaisilla tempuillaan. – Suomen ensimmäiset vesihiihdon SM-kisat pidettiin Haka-Pirtillä vuonna 1961. Ensimmäisen kerran Suomessa paljainjaloinhiihtoa oli 60-luvulla Painonjärvellä mökkini edustalla, Rauman kertoo. Ulvajalle oli suunnitelma stadionista Vielä 1980-luvulla Vesikiitäjillä oli toimintaa, hiihtäjistä Antti Laakso nousi Suomen mestariksi ja kansainväliseksi kilpakiitäjäksi. Vetovastuussa ollut Kimmo Perolahden isä Jorma Perolahti ideoi ja piirsi jopa vesihiihtostadionin Ulvajanlahdelle. Siihen ei koskaan löydetty voimia ja varoja, vaikka lahdella pidettiin maaotteluitakin. Vesikiitäjien toiminta hiipui ja lopahti siihen, kun seuran oma maja Apian kanavalla poltettiin. Jukka Rauman, toivotko, että vesihiihto vielä nousisi Valkeakoskella aktiiviseksi lajiksi? – Jos niin tapahtuu, lupaan pistää sukset jalkaani ja myös pysyä pystyssä. Tosin siinä kohtaa perhe voisi pistää hanttiin, Vesikiitäjien uranuurtajaa Raumania naurattaa.