Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pallo-Sepoille voitto vaikeasta väännöstä: ”Vasta edellisenä päivänä pääsimme nurmelle harjoittelemaan, se toi lisähaastetta”

Tekonurmen vaihtaminen luonnonnurmeen teki ottelun molemmille joukkueille vaikeaksi, ja Seppojen alkukauden tiivis ottelutahti hieman näytti pelaajia painavan. Tiistai-illan ottelu Pallo-Seppojen ja FJK:n välillä kääntyi lopulta selkeästi kotijoukkueen hyväksi, kun Sepot nappasi voiton lukemin 4–1. Peli ei erityisiä hienouksia tarjonnut, vaan kahden väsyneen joukkueen välinen vääntö kääntyi voitoksi voittoa enemmän halunneelle osapuolelle. Avausjaksolla Sepoilla oli lukuisia hyviä maalintekopaikkoja. Jarno Mattila aloitti maalikarkelot "Japelle" ominaisen pujottelun päätteeksi. Jatkoa seurasi puoliajan loppupuolella, kun Juuso Ylinen puski voimalla Rasmus Laahasen antaman vapaapotkun maalin perukoille. Sasha Popovitch vei Sepot 3–0-taukojohtoon rangaistuspilkulta. Forssalaispelaaja sai punaisen kortin rangaistuspotkuun johtaneesta tilanteesta ”Sudet” tuudittautui jo varmaan voittoon kolmen maalin johdon ja miesylivoiman myötä. Peli muuttui löysäksi, ja syötöt eivät millään meinanneet löytää toisia punapaitaisia. FJK rikkoi Seppojen alkukauden kestäneen nollaputken kymmenen minuuttia ennen loppua. Jape Mattila kuittasi illan toisensa pelikellon oltua jo lisäajalla, joten Sepot pääsi nauttimaan 4–1-voitosta ja kolmesta pisteestä. Sepot saa nyt kymmenen päivän tauon peleistä ja samalla keskittyä harjoitteluun. Ottelut jatkuvat kotiottelulla perjantaina 24.5 kello 18.30, kun Apialle saapuu tamperelainen sarjanousija PP-70. Seppojen valmentaja Pasi Mäkinen oli ottelun jälkeen vähäsanainen. – Vasta edellisenä päivänä pääsimme nurmelle harjoittelemaan ja se toi lisähaastetta pallolliseen pelaamiseen. Emme olleet yhtä aktiivisia kuten aiemmissa peleissä. Neljäs voitto kuitenkin tuli putkeen. Tärkeintä on kolme pistettä, siitä kunnia kaikille pelaajille. PS-44 Apialla: Julin Niko (mv), Ylinen Juuso (61 min. Kokkonen Arttu), Salonen Juuso, Latosaari Mikko-Petteri, Laurila Joni (70 min. Sargin Erturk), Liljedahl Veeti, Popovitch Sasha, Lingman Kim, Laahanen Rasmus (78 min. Pirttijoki Aleksi), Mattila Jarno, Lindeman Ossi (56 min. Wähä-Verkkomäki Valtteri). Vaihdossa lisäksi: Viik Tommi (mv).