Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Uskomattoman tyylikkäästi rakennettu lavastus”, toteaa Valkeakosken Sanomien kriitikko kaupunginteatterin syksyn toisesta ensi-illasta – Lue koko arvio

Miltä näyttää, kun neljä vanhenevaa rouvaa lähtee taidematkalle Portugaliin? No, ainakin taiteella on siinä merkittävä rooli. Voitaneen sanoa, että yhdessä pääroolissa on taulu tai rouvien mukaan maalaus. Niillä on siis käsitteenä selkeä ero. Rouvat ovat tehneet taidematkoja jo aiemmin, nyt ovat suunnitelmat erilaiset. Tosin sitä ei rouvien valtaosa tiedä lähtötilanteessa. Se selviää hiljalleen. Pullo cavaa muuttuu ajan kuluessa moneksi cava-pulloksi ja aurinkoakin riittää vain puheissa. Tapahtumat keskittyvät yhteen huoneeseen. Kaikki ei suju kuin unelmissa Taidematka muuttuu yhteiseksi, erilaiseksi vanhainkotihankkeeksi, johon rouvien unelmat kohdistuvat. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin unelmissa. Kun neljä erilaista ihmistä muuttaa viikoksi yhteen, niin kitkaakin alkaa syntyä ja unelmat realisoitua todeksi, joka on jotakin muuta. Rouvilla on ollut sielunsisaruussuhde, jonka todellinen karva paljastuu hiljakseen. Jokainen on oma persoonansa ja jokaisella on menneisyytensä, joka puskee lävitse nykyaikaan. Itse tarina on kompleksinen. Siinä liikutaan menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Varsinainen kerronnallisuus puuttuu eikä draamateoriallinen kaari oikeastaan toteudu. Sen sijaan teksti on hienosti kirjoitettu ja repliikit osuvia. Rytmitys tosin välillä horjahteli, kun alussa ollaan. Rouvien keskinäinen kemia siviilielämän harrastuksissa on mahdollistanut kokonaisuuden toimivuuden. Siitä syntyy myös näytelmän sisaruus. Naisvaltainen näytelmä tarjoaa pari miesrooliakin. Toinen portugalilainen ja toinen jänkhältä kotoisin oleva bisnesäijä. Miesroolit ovat tosin stereotyyppisiä: machoilua ja junttiutta. Toki he vain pistäytyvät lavalla ja katkaisevat osaltaan naisten keskinäisen meuhkaamisen. Mitään syvempää tarkoitusta ei miesrooleilla kuitenkaan ole näytelmässä. Naisenergia jyllää lavalla vaihtelevasti. Erityisen vauhdikas ja sävykäs on Kristiina Sihvosen esittämä Inka. Hänen mielialansa vaihtelevat taitavasti eri tunneasteikolla. Muut naisroolit on periaatteessa tyylikkäästi rakennettu, mutta eivät vielä ensi-illassa olleet saaneet lopullista muotoaan. Oli hieman yliampumista, varovaisuutta ja tavanomaisuutta. Ne kuitenkin katoavat muutaman esityskerran jälkeen, kun näytelmä hioutuu muotoonsa. Uskomattoman tyylikäs lavastus Ohjaaja Minna Kankaan osuus näkyy lopputuloksessa selkeästi. Se on hänen näköisensä, taitava ja harkittu. Mikä jäi hieman ihmetyttämään, niin näyttelijöiden asemointi lavan sivuille. Kun näyttämötilassa on avaruutta, niin keskinäyttämö jää usein tyhjäksi. Tietoinen tyylikeinoko? Lavastus on rakennettu uskomattoman tyylikkääksi. Kaikki sijoittelu on täysin kohdallaan palvelemaan esitystä. Samaten valojen käyttöä säädellään huomaamattoman taitavasti. Näin on saatu vaihtelua näyttämökuvaan. Teksti sinänsä tuo esille monia tärkeitä kysymyksiä ihmisestä ja hänen vanhenemisestaan. Siinä on realismia ja herkullista huumoria. Se pistää ajattelemaan vanhenevan ihmisen roolia yhteiskunnassa. Pullo cavaa ja aurinkoa jatkaa kuitenkin mielenkiintoisia näytelmävalintoja, joita on jo ollut ja on vielä tulossa Valkeakosken kaupunginteatteriin.