Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Avilonin tyhjällä tehdasalueella älytöntä ja vaarallista menoa: Lapsia kiipeilee katoilla, paikkoja rikotaan

Asiattomien oleskelusta Avilonin entisellä tehdasalueella Valkeakoskella on tullut taas tänä keväänä riesa. Konkurssipesän pienilukuinen henkilökunta on tällä viikolla ainakin kolmena päivänä pannut merkille tehdasalueelle tunkeutuneita ihmisiä. Konkurssipesä on jatkuvien ”vierailujen” vuoksi päättynyt lisätä valvontaa. Laajalla ja sokkeloisella tehdasalueella riittää vaaranpaikkoja, joista sinne tunkeutuvilla sivullisilla tuskin on käsitystä. Valkeakosken poliisille on kerrottu, että tehdasalueella on tavattu myös ihan lapsia. Poliisi onkin hyvin huolissaan asiasta ja varoittaa, että Avilonin tehdasalueelle ei saa missään nimessä mennä. Suuri tehdasalueella on esimerkiksi putoamis- ja sähkötapaturman vaara. Osa rakennuksista odottaa purkua eikä rakenteiden kestävyyteen voi enää luottaa. Voi vaikka pudota katon läpi. Sulamisvesi liruu paikoin läpi katon. Kun se ei löydä ulospääsyä, se jäätyy lattiaan. Konkurssipesän työntekijän mukaan sisällä voikin olla yhä petollisen liukasta, koska siellä on tähän aikaan paljon kylmempi kuin ulkona. Luvattomien kulkijoiden vuoksi kaikki ovet pidetään suljettuina. Käytännössä sisälle mennään kuitenkin luvatta milloin mistäkin ja henkilökunta joutuu jatkuvasti kiertämään sulkemassa ovia ja tarkistamassa särjettyjä paikkoja. Muun muassa ikkunoita on jouduttu lasittamaan uudelleen. Pimeitä paikkoja kolutessaan voi sivullinen myös joutua kosketuksiin terävien esineiden tai vaarallistenkin kemikaalien kanssa. Kiipeilyn estämiseksi tikkaita on pitänyt katkoa ja poistaa, mikä toisaalta huonontaa tehdasaluetta ja sen rakenteita valvovan henkilökunnan työturvallisuutta. Valkeakosken Sanomat teki perjantaina kylmällä tehtaalla oppaan kanssa tunnin kierroksen paikoissa, joissa luvattomia kävijöitä on tavattu tai näiden jättämiä merkkejä havaittu. Aamupäivällä oli ehditty taas poistaa seiskalinjan tiiliseinältä tikkaat, jotta katolle ei pääsisi. Esimerkiksi entisessä koelaboratoriossa on tuoreita tageja. Yhdessä on päivämäärä 22.3.19. Se ja se on ollut täällä. Muutamasta pojannimestä saa selvän. Henkilökunta on hätistänyt alueelta arvionsa mukaan esimerkiksi noin 11-vuotiaita koululaisia. Toisaalta kuusikerroksisen rakennuksen katonreunalta on alaspäin katsonut lasten ohella aikuisenkin ihmisen huivilla peitetyt kasvot. Millainen aikuinen tuo tänne lapsia? kävi silloin näkijän mielessä. Kuluneella viikolla Avilonin alueelta on soitettu lasten luvattomasta oleskelusta myös ainakin lähimpään peruskouluun.