Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Näkymä on uudistunut: esillä vaeltava hymiöteos ja Kalevala-piirtäjä Sami Makkosen näyttely

Akaassa 17. kerran järjestettävän Näkymä -ympäristötaidenäyttelyn teema on Kelaa hei! Näyttely ottaa tänä vuonna askeleen rokimpaan suuntaan ja herättää yleisöä ajattelemaan esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien asemaa yhteiskunnassamme. Uudistunut Näkymä koostuu neljästä erillisestä näyttelykokonaisuudesta: Sami Makkosen näyttelystä, ääniteoksesta Nahkialanjärven puistossa, näyttelystä Toijalan asemalla ja kaupunkiympäristössä vaeltavasta hymiöteoksesta. Kalevalan sarjakuvasovituksen tekijä vieraana Näkymän taiteilijavieras on piirtäjä Sami Makkonen, jonka Kalevala-näyttely avautuu perjantaina 14. kesäkuuta Toijalassa Akaan seudun osuuspankin tiloissa. Makkonen on piirtänyt amerikkalaisille kustantajille sarjakuvia ammattimaisesti vuodesta 2008 lähtien. Suomessa hän on tehnyt myös levynkansikuvituksia artisteille kuten Anssi Kela ja Ville Leinonen . Yhdysvalloissa Makkosen kuvittamat sarjakuvaromaanit ovat voittaneet useita palkintoja. Kalevalan sarjakuvasovitus on hänen suurtyönsä, jonka Otava julkaisee kahtena albumina. Taiteilija Mikaela Mansikkala ja muusikko Jyrki Mononen ovat luoneet ääniteoksen Kenen ääni kuuluu: Pääosassa mielenterveystoipujien kokemukset. Teoksen linkki löytyy Nahkialajärven puistossa olevista kylteistä, josta sen voi ladata kuunneltavaksi. Kyltit ovat myös itsessään teoksia, ja jokaisessa kyltissä on sana, joista voi yhdistää teosta kuvaavan lauseen. Kulttuurituottaja, taiteilija ja kirjailija Jaana Suorsan ideoima hymiöteos löytyy eri puolilta Toijalan keskustaa. Eri ilmeisiä hymiöitä on siroteltu paikkoihin, jota hymiön ilme kuvaa. Teokseen liittyy bongauskilpailu, jossa voi löytää tietyn määrän iloisia hymiöitä. P. Paleface valitsee voittajan Toijalan rautatieaseman tiloihin tulee sarjakuvataiteilijoiden Solja Järvenpää ja Ville Pynnönen sekä valokuvaaja Jukka Tiluksen näyttely Näkymiä radan varrelta, Toijala Riksu-Lahti. Osana Näkymää järjestetään sarjakuvakilpailu 15–25 -vuotiaille nuorille. Kelaa hei! Ajattele rokimmin, ajattele ympäristöäsi! -kilpailussa on etsitty ympäristöteemaista sarjakuvaa, josta tehdään julkinen teos Toijalan rautatieaseman piha-alueelle vuoden ajaksi. Kilpailun palkinto on tuhat euroa. Voittajan valitsee rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen . Hän myös julkistaa voittajan Näkymän avajaisissa, jotka pidetään Toijalan rautatieasemalla lauantaina 15. kesäkuuta 2019 klo 12.30.