Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Vaikka koronarajoitukset tänään höllentyvät, ohjeita täytyy edelleen noudattaa

Tänään on kesäkuun 1. päivä, mikä tarkoittaa merkittäviä höllennyksiä koronaepidemiaan liittyvissä rajoituksissa. Yksi suurimmista muutoksista on ravintoloiden lupa avata jälleen ovensa asiakkaille. Tähän asti poikkeustila on sallinut vain ruuan myynnin mukaan. Tästä päivästä lähtien asiakaspaikat saa sisätiloissa täyttää puolilleen, eikä terassilla henkilömäärää rajoiteta lainkaan. Aukioloajoissa on kuitenkin edelleen tiukka raja, ravintolat saavat olla auki vain kello 23 asti. Toinen merkittävä muutos on se, että urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää tästä päivästä alkaen. Tästä kesästä piti tulla pitkiin aikoihin ensimmäinen, kun FC Haka pelaa Veikkausliigassa. Pelaahan se, mutta liiga käynnistyy vasta heinäkuun alussa. Sitä ennen pelataan Suomen Cupia, Hakan ensimmäinen ottelu on vieraissa 16. kesäkuuta. Julkisia sisätiloja avataan hallitusti, ja tällä päivämäärällä höllennetään myös kokoontumisrajoituksia. Kymmenen hengen sijaan kokoontua saa 50 henkilöä kerrallaan. Yleisötilaisuuksissa rajana on 500 henkeä heinäkuun loppuun asti. Nyt tärkeää on, että vaikka rajoitukset löystyvät, edelleen pidetään kiinni hyvistä hygieniaohjeista ja tarpeellisista turvaväleistä. Ja tietenkin noudatetaan niitä rajoituksia, jotka ovat edelleen voimassa. Esimerkiksi vierailurajoitukset sairaaloissa ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ovat kovia sekä potilaille että omaisille. Jos epidemia pysyy aisoissa, voidaan kesäkuun aikana odottaa helpotusta myös niihin.