Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Huoltovarmuuskeskuksen Tampereelle toimittamissa kasvosuojissa ongelmia, suojat määrättiin jo kerran käyttökieltoon – Käyttäjät kertoneet hengitysvaikeuksista ja pahasta hajusta

Huoltovarmuuskeskuksen Pirkanmaalle toimittamissa kasvosuojissa on havaittu poikkeamia laadussa. Asian vahvistavat useat Pirkanmaan kunnat ja kuntien omistama yhteishankintayhtiö Tuomi Logistiikka. Maskeja käyttäneet työntekijät ovat kertoneet pahasta hajusta, hengitysvaikeuksista, kurkkukivusta ja yskästä. Huoltovarmuuskeskus ei perjantaina suostunut kommentoimaan asiaa. Vikoja kaikissa erissä Tampereen sosiaali- ja terveyspalvelujohtaja Taru Kuosmasen mukaan kaupunki on saanut Tuomi Logistiikan kautta Huoltovarmuuskeskukselta kaikkiaan kolme erää kasvosuojia. Ensimmäinen toimitus, hieman alle 42 000 maskia, saapui 2. huhtikuuta. Toinen erä, hieman yli 28 000 maskia, saapui 6. huhtikuuta. Kolmas erä, eli julkisuudessakin esillä ollut Onni Sarmasteen toimittama erä, oli suuruudeltaan 84 000 maskia ja saapui Tampereen käyttöön lauantaina 11. huhtikuuta. Kuosmanen kertoo, että kaupunki on saanut työntekijöiltä ilmoituksia laatupoikkeamista ensimmäisistä kahdesta erästä. Kolmatta erää ei ole vielä otettu käyttöön. Työntekijät ovat raportoineet kurkkukivusta ja kutinasta sekä pahasta hajusta. Ensimmäisten toimitusten maskeista ainakin osa on vanhentunut vuonna 2014. Tampereella ensimmäisistä kahdesta erästä on jäljellä enää 4 000 maskia. Sekavaa viestintää Huoltovarmuuskeskus on myös viestinyt maskeista sekavasti. Torstaina keskus lähetti Tuomi Logistiikalle sähköpostin, jossa se ilmoitti, ettei maskeja tule enää käyttää. Vain hieman myöhemmin keskukselta tuli uusi sähköposti: Nyt maskeja voisikin käyttää. Tuomi Logistiikan logistiikkajohtaja Antti Sinervo sanoo, että Tuomi Logistiikka välitti peräjälkeen molemmat ohjeet kunnille. Viimeisin Huoltovarmuuskeskuksen ohje siitä, että maskeja saakin käyttää, lähetettiin kuntiin torstaina kello 17.30. Sinervon mukaan myös Tuomi Logistiikka on saanut joitakin ilmoituksia etenkin Nidy-merkkisten maskien ongelmista. Toisaalta osa kunnista on pitänyt maskeja kelpoina käyttöön, sillä heidän työntekijänsä eivät ole havainneet oireita. Tuomi Logistiikan kirjanpidon mukaan Huoltovarmuuskeskus toimitti Pirkanmaalle 7. huhtikuuta 304 500 maskia ja 11. huhtikuuta 335 000 maskia. Jälkimmäisestä toimituksesta noin puolet oli Nidy-merkkisiä. Tuomi Logistiikka on reklamoinut maskeista Huoltovarmuuskeskukselle.